Takaisin
  Aikido Turussa | Kenelle aikido soveltuu  |  Aikidon historia | Aikidon filosofia | TekniikkaJunioritoiminta | Harjoitusasu ja varusteet
 
Aikido rantautui Suomeen vuonna 1970, jolloin Ruotsissa asuva japanilainen aikido-opettaja Toshikazu Ichimura-sensei 6. Dan piti ensimmäisen aikidonäytöksen Turussa Työväen opistolla. Opettajan toi Suomeen Ruotsissa harjoitellut suomalainen Trygve Forssten. Varsinainen aikidon harjoittelu alkoi keväällä 1971, jolloin Ichimura-sensein ruotsalainen oppilas Bertil Andersson kävi pitämässä aikidokurssin judokoille. Toiminta virisi Turun Akateemisen Judokerhon harjoituksissa. Helmikuussa 1972 perustettiin Budokwai ry, jossa judon ja karaten lisäksi alkoi myös aikidotoiminta. Ichimura-sensei vieraili opettamassa aikidoa Suomessa aina vuoteen 1985 saakka, jolloin hän vetäytyi aikidon opettamisesta, ja palasi takaisin Japaniin.

Budokwaissa aikidotoimintaa ohjasi mm. ensimmäisellä peruskurssilla mukana ollut Esa Virtanen. Muita ”vanhemman polven” aikidopioneereja olivat Hannu Strömmer, joka myöhemmin muutti Helsinkiin ja Kai Pelkonen joka edesautti aikidon leviämistä Kuopion seudulla. 70- ja 80-luvun muita tärkeitä turkulaisia vaikuttajia olivat Veikko Pöyhönen, Pertti Akkanen, Pentti Ruuskanen ja Maiju Louko. Budokwai ry:n aikidojaosto toimi Ichimura-sensein leirien aktiivisena järjestäjänä. Myös normaali seuratoiminta oli hyvin vilkasta ja aktiivista. Budokwai aikido järjesti harjoituksia aluksi koulujen voimistelusaleissa; Nummen koulu, Martin koulu, Sepänkadun sali, Kupittaan koulu, ja kaupungin judosalilla Sorsatiellä aina 90-luvun alkuun saakka.
 

Muita turkulaisten seurojen perustamisvuosia

Aikitaiso ry  1991 
(ei toimintaa vuoden 1995 jälkeen)
Turun Yamatokai ry 1994
Aikibudo ry  1997 

Harjoittelun perusmuotoja
Kartta Shaolin-dojolle(Turun seudun opaskartta)

Nahkurinkatu 4 / 20110 Turku / Puhelin 2500 150

Vuoden 1991 keväällä perustettiin toinen aikidoseura Turkuun: Turku Aikikai ry. Perustajajäseninä toimivat Budokwain aikidojaoston jäsenet Petteri Mäyrälä, Marko Saari, Petteri Silenius, Juha Turunen ja Matti Vallila. Pyrkimyksenä oli aikidon harrastusmahdollisuuden laajentaminen Turussa. Uuden seuran toiminta aloitettiin Turun Jujutsu-seuran salilla Vanha-Hämeentie 3:ssa Aikarin talossa. 1992 alussa seura siirsi toimintansa judosalille osoitteeseen Sorsatie 1, ja harjoitukset olivat yhteisiä Budokwain aikidojaoston kanssa. Samaan aikaan Petteri Silenius palkattiin päävalmentajaksi huolehtimaan seurojen yhteisistä harjoituksista. Harjoitusaktiivisuuden lisääntyessä ja jäsenmäärän kasvaessa tehtiin päätös yhteisen aikido-dojon hankkimisesta. 

Vuoden 1992 joulukuussa Turku Aikikai ja Budokwai aikido muuttivat omaan vuokrasaliin Brahenkartanon kiinteistöön osoitteeseen Brahenkatu 20, vastapäätä linja-autoasemaa. Loppujen lopuksi kahden eri seuran pyörittäminen samoissa tiloissa katsottiin tarpeettomaksi, ja Budokwain aikidoharjoittelijat  siirtyivätkin jäseniksi Turku Aikikaihin. Turku Aikikai-dojo palveli hyvin sekä normaalien arkiharjoitusten että pienempien leirien pitopaikkana. Vuoden 1998 kesällä kiinteistön remontointiuhan alaisena seura muutti Shaolin-dojolle Nahkurinkatu 8:aan, jossa se on toiminut siitä lähtien.