Vaikka aikidon syntymiseen ovatkin vaikuttaneet perustajan Morihei Ueshiban harjoittamat uskontosuuntaukset, aikido ei kuitenkaan ole uskonto. Aikidossa kumarrukset eivät ole uskonnosta vaan japanilaisesta tapakulttuurista lähtöisin. Sen sijaan se ajattelumalli, jota aikidossa noudatetaan, on mukana hyvin monessa uskonnossa eri puolilla maapalloa. Aikidossa opitaan kunnioittamaan harjoituskumppaneita, ja harjoituksissa varotaan tahallista kumppanin vahingoittamista. 

Useiden kymmenien vuosien harjoittelun jälkeen aikidon harjoittelija oppii olemaan nöyrä ja tunnustamaan omat heikkoutensa. Hän ymmärtää myös paremmin oman mielensä ja kehonsa toimintoja. Silloin on tuskin enää tarpeellista haastaa riitaa muiden ihmisten kanssa, ja hankkiutua tilanteisiin, jossa taistelu käydään fyysisellä tasolla. Eräässä mielessä aikido onkin oman kehon ja mielen karkaisua muiden ihmisten avustuksella.

AI sopusointu, harmonia KI universaalinen voima, elämän energia DO henkinen Tie

Aikidossa opeteltava voima on siis energiaa, joka suojelee ja pitää yllä rauhaa. Sen käyttö on tasapainossa luonnon lakien kanssa. Tämän voiman opiskelu vaatii paljon myös fyysistä työtä, eikä sitä voi löytää pelkästään pohdiskelemalla tai meditoimalla. Meissä jokaisessa on paljon tutkimattomia voimavaroja. Aikido on yksi tapa saada ne esiin. Tarvitset vain hyvän opettajan, joka osaa neuvoa sinua aikidon vaikella tiellä.
 

Aikido on hyvin filosofinen laji, joka saa harjoittajansa pohtimaan itseään ja ympäristöään koskevia asioita. Jotkut ihmiset saattavat pettyä ryhtyessään harjoittelemaan aikidoa, koska he olettavat aikidon olevan jotain muuta kuin fyysistä harjoittelua ennalta lukemiensa kirjojen ja artikkeleiden perusteella. Aikido on toisinaan hyvin rankkaakin fyysistä puurtamista päivästä toiseen. Hikoilemisen kautta, ja tutustumalla edistyneempiin harjoittelijoihin, aloittelija alkaa vähitellen avartamaan harjoitteluaan filosofisempaan suuntaan.