TPO on maakunnallinen opiskelijayhdistys, jonka jäsenistöllä on yhteyksiä pääasiassa Lappiin, Pohjanmaalle, Pohjois-Pohjanmaalle, Keski-Pohjanmaalle, Etelä-Pohjanmaalle tai Kainuuseen. Jäseniä on kuitenkin myös muista maakunnista, mikä tuo joukkoomme oman, pirteän lisänsä.
Osakuntamme historia on pitkä, joten meillä on paljon arvokkaita perinteitä, joita pyrimme pitämään yllä uusien tuulien puhaltaessa ylioppilastalolla. Joka vuosi kokeilemme myös jotain uutta. Näistä uusista ideoista kehittyy parhaimmassa tapauksessa uusia perinnetapahtumia.
Osakuntamme päättävä elin on hallitus, joka keskustelee ja päättää sekä suurista että pienistä asioista viikottaisissa kokouksissa. Kokoukset eivät ole luonteeltaan tylsiä, virallisia tapaamisia, vaan enemmänkin toiminnan suunnittelua ja yhteistä jutustelua kaikenlaisista osakuntaan liittymättömistäkin asioista. Kokoukset pidetään toimistollamme, joka sijaitsee ylioppilastalo B:ssä. Käynti tiloihin tapahtuu S-Osiksen kautta. Kaikki ovat tervetulleita kokouksiin, ja kaikilla on puheoikeus!
TPO järjestää erilaisia tapahtumia pienistä illanvietoista suurempiin juhliin. Sen lisäksi urheilu ja kulttuuri kuuluvat olennaisena osana osakuntamme värikkääseen toimintaan.
Osakunnan lehti, Nova Botnica, raportoi osakuntalaisten mietteitä ja toimintaa. Toimituksesta vastaa toimituskunta, mutta jokainen osakuntalainen saa halutessaan osallistua juttujen kirjoittamiseen.
Linnahan joutaasit