Ensimmäisenä on todettava, että mitään yleispäteviä ohjeita novellin sisällöstä ei voi antaa. Parhaita ja pysyvimpiä arvoja on juuri niissä teksteissä, jotka pystyvät rikkomaan vanhat kaavat ja luomaan jotain todella uutta. Harvat tällaiseen kuitenkaan pystyvät, joten useimpien on sopeuduttava pysymään tiettyjen hyviksi koettujen pelisääntöjen puitteissa. Tässä esitellään joitain perusperiaatteita ja annetaan vinkkejä siitä, kuinka voi välttää kirjoittajan tyypillisimmät virheet.

Tärkein piirre on persoonallisuus. Liika esikuvien seuraileminen näkyy ja omaleimaisuus on se, joka nostaa novellin massan yläpuolelle. Moni osaa kirjoittaa hyvin ja keskinkertaisesti, mutta harva hyvin ja persoonallisesti. On tietysti muistettava persoonallisuuden kaksiteräinen luonne, sillä toisia liika erilaisuus saattaa ärsyttää. Scifi-kirjoittamisen lisävaikeus on, että koska tapahtumat ja miljöö saattavat jo sinänsä olla outoja, erikoinen tyyli tekee tarinan entistä vaikeatajuisemmaksi. Persoonallisuus ei saa myöskään olla itsetarkoituksellista erikoisuudentavoittelua.

Kirjoittajan täytyy miettiä, tahtooko hän maksimoida julkaisumahdollisuudet ja mahdollisesti sulautua massaan, vai onko hänen pyrkimyksenään päästä uusia uria aukovaan harvalukuiseen huippukaartiin ja hyväksyä siihen liittyvät vaarat marginaaliryhmään jäämisineen ja "ymmärtämättömine" kritiikkeineen. Mitä persoonallisempaa teksti on, sitä tärkeämpää on löytää oikea julkaisukanava.

Useimmiten on tietysti niin, että tyyliä ei juuri voi valita vaan se on mikä on. Tosi ammattilainen pystyy jonkin verran kirjoittamaan eri tyyleillä, mutta suositeltavampaa on pitäytyä siinä minkä parhaiten osaa.

Jotta lukija osaa asettaa tekstin oikeaan viitekehykseen, eli asennoitua siihen myönteisesti, on kirjoittajan päätettävä, mihin tyylilajiin hän tekstinsä luokittelee. Scifissä ollaan erityisen tarkkoja, että ei rikota scifi-fantasia -jakoa liian räikeästi. Scifissä täytyy pitäytyä nyt tai tulevaisuudessa mahdollisen luonnontieteen rajoissa, fantasiassa rajat asettaa ainoastaan sisäinen logiikka. Scifin eri alalajeissa, muotityyleissä, joiden luokittelemisesta voisi kirjoittaa oman julkaisun, on omat pelisääntönsä, jotka on tunnettava.

Ole siis tarkkana, kirjoitatko hardcore-scifiä, avaruusoopperaa, miekka&magia -fantasiaa, kyberpunkia, kauhua jne. Onnistuneesta lajityyppien yhdistelemisestäkin on esimerkkejä, mutta harvempia.

Ideoita syntyy varmaan yhtä monella tavalla kuin on ideoijiakin. On olemassa myös järjestelmällisiä ideointimenetelmiä, mutta niitä harvemmin sovelletaan kirjoittamisessa. Tavallisesti ideat pohjaavat kirjoittajan elämänkokemukseen, ajankohtaisiin tapahtumiin tai tietoihin. Ideoinnin taito voidaankin nähdä pitkälti taitona havainnoida ympäristöä pintaa syvemmältä ja tehdä siitä osuvia tulkintoja.

Vaikeinta on alkuun pääseminen, sillä ideat poikivat ideoita ja mitä enemmän kouliintuu luomisen vaikealla saralla, sitä helpommaksi ideoiminen tulee. Tuhlaa siis ideoita, äläkä juutu yhteen. Hyvät jäävät pinnalle ja parhaista syntyy joskus jotain. Käytännön neuvo on kirjoittaa ideat vihkoon tms. muistiin, josta niitä voi sitten selata esiin kirjoitusvimman iskiessä. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin yrittää palauttaa mieleen älynväläystä, josta ei enää pysty muistamaan muuta kuin että se tuntui silloin hyvältä.

Ideoinnissa voidaan nähdä kaksi vaihetta: luova ja kriittinen. Ne on pyrittävä pitämään erillään, ettei toinen tukahduta toista. On annettava mielikuvituksen tuottaa paljon mitä hurjimpia ideoita, mutta on myös pystyttävä tarkastelemaan niitä kriittisesti ja valitsemaan käyttökelpoiset.

Hyvää novellia ei voi rakentaa yhden idean varaan. Perusidean ympärille on keksittävä useita täydentäviä, jotta koossa on kantava paketti. Scifinovelli perustuu tyypillisesti johonkin scifi-ideaan, jota on sitten väritettävä yksityiskohdilla, jotka vaativat omat ideansa. Ideoiden työstämistapoja on monia. Yksi tekee sitä kirjoittaessaan, toisella on valmis konsepti mielessään jo kun aloittaa.

Scifi-kirjoittamisessa, kuten kaikessa muussakin, on joukko ideoita, jotka ovat toistuneet aikojen alusta asti ja joihin alaa seuranneet ovat jo moneen kertaan tympääntyneet. Aloittelevalle kirjoittajalle nämä kliseet saattavat olla uusia ja suurta ponnistelua vaatineita, mutta minkäs sille voi, jos aihe on loppuun kaluttu. Toki vanhoistakin aiheista voi saada puserrettua uusia aineksia, mutta se pitää tehdä syvän tietoisena siitä mitä on tekemässä.

Koska kliseet ovat juuri se ansa, johon aloittelevat kirjoittajat useimmiten kompastuvat, ne on käsitelty perusteellisesti omassa luvussaan.

Kun ideapuoli on kunnossa alkaa puurtamisvaihe, jossa ajatukset on kasattava toimivaksi tarinaksi. Silloin on mietittävä novellin rakenne, mieluummin loppuun saakka ennen kuin edes aloittaa kirjoittamisen. Tällöin on ratkaistava seuraavanlaisia kysymyksiä.

1. Kenen tarina. Kuka on päähenkilö, ja kenen näkökulmasta tarina kerrotaan, mikä ei välttämättä ole sama asia.

2. Tarinan alku- ja loppupiste. Novelli avaa ikkunan tapahtumien virtaan, ja kirjoittajan on tiedettävä myös, mitä on tapahtunut ennen ikkunan avautumista ja mitä ajatuksia sen sulkeutuminen jättää mieleen.

3. Tarinan aloituspiste. Kertomus ei välttämättä etene kronologisesti, vaan lukija voidaan pudottaa keskelle tapahtumia ja valottaa taustoja niiden lomassa. Jaksottamisella voidaan pitää lukijan mielenkiinto hereillä, mutta myös sekoittaa hänet, jos ei osata tehdä sitä oikein.

4. Tarinan elementit. Novellin olisi sisällettävä seuraavat elementit: miljöö, idea, henkilö ja tapahtumat. Joku näistä nousee dominoivaksi, ja siitä on pidettävä johdonmukaisesti kiinni läpi koko tarinan.

Novellilla on oltava juoni, joka kantaa lukijan läpi kaiken muun, mitä kirjoittaja haluaa esittää. Juonen kuljettaminen täytyy pitää mielessä koko ajan, vaikka houkutus juuttua itseä kiehtoviin yksityiskohtiin, dialogin suoltamiseen tai muihin pohdiskeluihin saattaa viedä mukanaan. Koska novelli on lyhyt esitysmuoto, jokaisen lauseen olisi vietävä juonta eteenpäin.

On myös suositeltavaa päästä juoneen kiinni mahdollisimman pian, mielellään heti ensimmäisessä lauseessa. Ympäristökuvausta ja henkilökuvien syventämistä voi sitten sirotella juonen ympärille pieninä, elävöittävinä yksityiskohtina pitkin matkaa.

Juonen polkuja valitessaan täytyy yrittää välttää helpoimpia, eli niitä jotka lukija jo ennalta arvaa. Suurimman nautinnon kokenut lukija saa, kun kirjoittaja pystyy yllättämään hänet tai johdattaman sellaisille uusille poluille, joita on mahdoton aavistaa. Tällöin on muistettava yksi rajoittava tekijä, nimittäin logiikka. Tapahtumat eivät voi saada sellaista käännettä, joka ei mahdu tarinan sisäisen logiikan puitteisiin, jonka tyylilaji, miljöö ja henkilökuvaus muodostavat.

Scifi-tarinoille on tyypillistä, että tapahtumamiljöö muodostaa keskeisen osan novellia, ja usein on sen perusideana. Vieras planeetta, yhteiskunta tai aika, on mietittävä perusteellisesti, jotta se säilyy loogisena ja uskottavana novellin läpi. Parempi kuin keskeyttää novellin kulku jossain vaiheessa ja selitellä lukijalle, missä ollaan, on paljastaa miljöö vähitellen tarinan edetessä kiinnostavien, kokonaisuuteen sopivien yksityiskohtien kautta.

Scifi-kirjallisuudessa on tyypillistä, että miljöö vaatii enemmän selittelyä kuin muussa kirjallisuudessa, jossa ympäristö on jo ennestään tuttu. Tällöin on huolehdittava, että kuvaukset ja selitykset ovat tarinan kannalta merkitseviä ja oleellisia, eivätkä turhaa jaarittelua. Yksi miljöökuvauksen outojen asioiden ytimekäs kuvauskeino on keksittyjen sanojen käyttö, teknomurre (jargon). Uussanojen käyttö on kuitenkin vaativampaa kuin uskoisi, ja siihen on paneuduttava huolella. Myös tämän päivän uutuuksien tai atk-slangin käyttö tulevaisuuteen sijoittuvassa tarinassa ei ole osuvaa miljöökuvausta.

Älä myöskään kopioi miljöötäsi suoraan Star Wars, Mad Max, Alien- tai Blade Runner -elokuvista, vaikka läpikapitalisoitunut, huipputeknologiaa rappion ja lian keskellä sisältävä konsepti olisikin sydäntäsi lähellä, vaan kehittele mieluummin kokonaan oma maailmasi ja näkemyksesi (tulevaisuuden) miljööstä.

Miksi J.R.R.Tolkienin fantasiat kohoavat muiden yläpuolelle? Hän on luonut fantasiamaailmansa niin huolella, että se on jo realistinen. Ihan siihen ei tarvitse pyrkiä, ainakaan novellin puitteissa, mutta luomastaan miljööstä pitää kuitenkin tietää rutkasti enemmän kuin paperille panee.

Henkilökuvaus on usein scifinovellin kompastuskivi, koska maailmojasyleilevät ideat usein tallovat ihmiset alleen. Henkilökuvauksessa kirjoittajan veri kuitenkin punnitaan, ja vasta sen hallitessaan kirjoittaja voi saada kriitikoiden suosion - yleisön voi kyllä tavoittaa ilmankin.

Henkilökuvaukseen luo leiman se, kerrotaanko novelli ensimmäisessä vai kolmannessa persoonassa. Vaikka tapahtumia katsotaan minäkertojan silmin, se ei oikeuta tinkimään muiden henkilöhahmojen luomisessa. Jokaisen vähänkin oleellisen hahmon taustalle on mietittävä pieni elämäntarina - joka sitten pitää tiivistää muutamaan riviin tapahtumien lomaan. Muista, että vanhan ajan hyvät/pahat persoonat ovat totaalisesti out, nyt haetaan huomattavasti monipuolisempaa ja realistisempaa ihmiskuvaa. Kun luot ihmiskuvaa, kiinnitä huomiota seuraaviin seikkoihin: ulkonäkö, elämäntapa, tavat ja eleet, luonne, vuorovaikutus muiden kanssa, puhetyyli ja nimi. - ja pidä erityisesti huoli siitä, etteivät henkilösi missään tapauksessa ole kopioita amerikkalaisten elokuvien, sarjakuvien tai tv-sarjojen valmiista malleista!

Oikea tapa on esitellä henkilöt tapahtumien välityksellä, mieluummin toiminnassa kuin dialogina. Muista: sana hämää, teot puhuvat. Lukijan on saatava itse tehdä johtopäätökset, eikä niitä saa hänelle selittää suoraan ja alleviivaten, mikä ärsyttää. Jos henkilöt ovat itselläsi mielessä selkeinä persoonina, he myös toimivat loogisesti ja uskottavasti, kukin omalla tavallaan.

Novelli on harvoin valmis ensikirjoittamisella. Kielioppivirheitä, lauserakenteita ym. voi korjailla pian kirjoittamisen jälkeen, mutta usein on syytä jättää novelli joksikin aikaa hautumaan loppusilausta varten. Vähintään muutaman viikon - mielellään kuukauden - jälkeen tekstin voi nähdä enemmän lukijan silmin, ja silloin heikkoudet näkyvät selvemmin. Liiallinenkin stilisointi voi kyllä tappaa aidon rosoisuuden, joten on tiedettävä milloin on syytä lopettaa.

Ulkopuolisen lukijan käyttäminen apuna on erinomainen juttu. Asiaaharrastamatonkin on parempi kuin ei kukaan, tosin rakentavien kommenttien saaminen vaatii hiukan kaivelua. Älä lähetä kuitenkaan tekstiä julkaistavaksi vain palautteen toivossa. Kustannustoimittaja ei ole varsinainen kriitikko, sitä varten on olemassa omat järjestöt, joista löytyy lisää tietoa tämän julkaisun loppupäässä.

Lehden tai kustantajan edustaja on sitten viimeinen tuomari, jonka tahtoon on alistuttava, jos aikoo julkisuuteen. Jos teksti vaatii vain pieniä korjailuja, tee ne ja ole tyytyväinen. Vaikka korjauskehotukset koskisivatkin myös rakenteellisia seikkoja, on julkaisukynnys aina korjauksia pyydettäessä lähellä. Usein kirjoittaja masentuu pienistäkin moitteiksi kokemistaan korjausehdotuksista, ja monta novellia on jäänyt julkaisematta, kun niitä muutamaa muutosta ei ole koskaan tullut tehtyä.

Kirjoittajan on tietysti painiskeltava omatuntonsa kanssa siitä, kuinka pitkälle hän voi muutoksiin suostua, mutta useimmiten ne kuitenkin parantavat tarinaa. Ja julkaisemattomasta jutusta ei ole iloa kuin mahdollisesti kirjoittajalleen. - Kuuluisaa pöytälaatikkokirjailijaa ei ole olemassa!

Selkeä hylkäys antaa ymmärtää, ettei ainakaan samaan lehteen kannata heti lähteä yrittämään pelkillä kosmeettisilla muutoksilla. Jos olet vakuuttunut kyvyistäsi, voi aina kokeilla muita lehtiä. On tapauksia, joissa useista lehdistä hylätty novelli on viimein julkaistuksi päästyään päätynyt Atorox-listan kärkeen.