Sf-klisee on moneen kertaan sf-yhteydessä käytetty ajatusrakennelma tai toimintamalli, joka jatkuvasti viehättää aloittelevia - ja muitakin - kirjoittajia. Kliseen suosion syy on sen yksinkertaisuudessa ja helppokäyttoisyydessä, klisee on usein se mikä ensin tulee mieleen: nuo pienet vihreät marsilaiset...

Varma konsti päästä kehnon kirjoittajan maineeseen on käyttää kliseitä. Vaikka teksti muuten toimii, kieli luistaisi ja tapahtumat etenisivät kitkatta, kliseet tekevät tarinasta korkeintaan keskinkertaisen tai mitään sanomattoman. Etenkin satojen novellien kirjoituskilpailuissa kliseinen tarina tulee selvästi näkyviin, negatiivisessa mielessä.

Kliseitä olisi siis vältettävä kaikin voimin. Yksi klisee saattaa pilata koko tarinan, erityisesti jos kirjoittaja ei muutoinkaan persoonallisella tekstillä loista. Kliseitä voi toki tietoisesti parodioita ja tehdä niiden avulla vaikka mustaa huumoria, mutta yleensä kliseita on syytä välttää.

Karkeasti kliseet voidaan jakaa kahteen ryhmään: taktisiin ja strategisiin. Taktiset kliseet liittyvät juoneen, henkilöihin, kuvailuihin ja tekoihin. Strategiset kliseet puolestaan kertovat koko tarinan lähtökohdista, siitä miten kirjoittaja pitää itsestäänselvänä erinäisia asioita ja käyttää niitä - yleensä kritiikittä - teksteissään. Jako taktisiin ja strategisiin kliseisiin on karkea, ja moni klisee sisältää kokonaisuutena osasia molemmista luokista.

• Aatami ja Eeva ts. ensimmäiset ihmiset paljastuvat haaksirikkoutuneiksi avaruusmatkaajiksi tai seikkailevat ydintuhon jälkeisessä maailmassa.
• Tietokonepeli A: "Se olikin vain peliä!"
• Tietokonepeli B: "Se ei ollutkaan peliä!"
• (Ydin)katastrofin yleinen kuvailu
• Totalitaariset yhteiskunnat, joita ei voi erottaa sadoista samanlaisista.
• "Yllätysloput" ilman yllätystä, kuten "Ja se planeetta oli maa".
• UFO- ja Bermudan kolmio -jutut, joiden kanssa samaan sarjaan kuuluvat tyylin "Stonehenge olikin supertietokone" -jutut.
• Aikamatkustaja on itsensä isä tai äiti.
• Muukalaiset tarkkailevat ihmiskuntaa päättääkseen sen a) hävittämisestä b) pääsystä Galaktiseen neuvostoon tai c) eläintarhaamisesta taikka sitten tavailevat sivutolkulla Pioneer 10:ssä oleva tekstiä.
• Robotti (yms. keinotekoinen luomus) nousee luojaansa vastaan.
• Uhka avaruudesta.
• Hullu tiedemies.
• Mullistava keksintö.

Strateginen klisee puolestaan on niin huomaamaton, ettei kirjoittaja tule yleensä edes ajatelleeksi tekstinsä olevan kliseistä. Klisee kumpuaa kirjoittajan ja ympäröivän yhteiskunnan arvomaailmasta, ja sen olemassaolosta olisi syytä tulla tietoiseksi.

1. Antropomorfismi (=kaikki maailmankaikkeuden eliomuodot näyttävät ihmisiltä)/antroposentrismi (= kaikki maailmankaikkeuden lajit ajattelevat, puhuvat ja toimivat kuten ihmiset) -klisee jakaantuu moniin alakliseisiin ja variaatioihin.

   • Ihminen voittaa aina; ihminen ei ole fiksuin, mutta voittaa silti aina nokkeluudellaan ja oveluudellaan; ihminen on maailmankaikkeuden lajeista paras, hurjin ja elinvoimaisin.

   • Kaikki maailmankaikkeuden lajit kommunikoivat puheella tai mieluummin englanniksi.

   • Kaikki lajit käyvät kauppaa ihmisen luomilla pelisäännoillä (eli koko maailmankaikkeuden talousjärjestelmä on suora kopio ihmisen nykyisestä talousjärjestelmästä).

   • Kaikkien maailmankaikkeuden lajien logiikka, arvostukset ja hyvät tavat ovat yhteneviä ihmisen vastaavien käsitteiden kanssa.

   • Maailmankaikkeudessa vallitsee samanlaisia yhteiskuntajärjestelmiä kuin ihmiskunnan historiassa tai nykyisyydessä.

2. Dramaturgiset kliseet ovat kikkoja, joilla tarinoita rakennetaan tai luodaan niihin jännitettä. Valitettavan usein kirjoittaja kayttaa koko tuotannossaan samoja, kerran oppimiaan temppuja.

   • Valtakonflikti: ryhmä henkiloitä alkaa riidellä määräysvallasta tai ryhmän johtajuudesta (esim. katastrofin jälkeen, kiperässä tilanteessa).

   • Keskiluokkaisuus: tarinassa on vain "fiksuja ja filmaattisia" eli hyvin koulutettuja, terveitä, nuoria ja huolellisesti replikoivia ihmisia.

   • Kaiken selittäminen: kirjoittaja selittää henkiloidensä käytoksen psykologiset perusteet juurta jaksain eikä jätä mitään arvoitukseksi.

   • Epäuskoinen Tuomas: ryhmässä on aina yksi henkilö, joka ei usko sankaria tai epäilee kovasti hänen näkokantaansa. Sankarin ja "Tuomaksen" välille syntyy konflikti, jonka sankari aina voittaa. "Tuomas" voi olla myös ryhmä, esim. poliitikot, mediaväki, byrokraatit tai sotilaat.

   • Kosto: (pienenä koulussa) kiusattu sankari kostaa (isona) vainoojilleen.

   • Lapset: pikkuvanhat lapset puhuvat ja ajattelevat aikuismaisesti, mutta tarina väittää heidän olevan alle murrosikäisiä.

   • Aikuisessa, kypsässä (jne.) tarinassa on aina parisuhteita, erotiikkaa tai seksiä.

   • Aikuisessa tarinassa käytetään ronskia, pikkutuhmaa tai uskallettua kieltä.

   • Kapina: ihmiskunta vapautuu/vapauttaa/auttaa vapauttamaan diktatuurista tai muuten vain ihmisen näkökulmasta kehnoista ja epäoikeudenmukaisista oloista joko itsensä tai jonkun hellyttävän, ihmisenkaltaisen alienilajin.

   • Suuri lopputaistelu, kaksintaistelu tai muu väkivallanteko eli loppukliimaksi.

   • Onnellinen loppu; loppuratkaisu, jossa kaikki langat keritään yhteen, sankari saa sankarittaren ja kaikki muu saa selityksen.

   • Poliitikot yms. isot pomot ovat aina kieroja lieroja.

   • Naiset ovat pelkkiä tyhmiä, isorintaisia, sankarin hupina mukana raahattavia koristeita.

   • Sankari voittaa aina.

Lohdutukseksi voi sanoa, että edellä luetellut tavat rakentaa (sf)tarinoita ovat niin yleisiä, ettei taitavinkaan kirjoittaja voi niitä kaikkia välttää. On kuitenkin syytä olla tietoinen kliseistään ja että talsii jo tuhansia kertoja poljetulla maaperälla ja jotain uutta olisi keksittävä - mieluummin jo heti seuraavaan tarinaan!