Yhdistyksen
tarkoitus
Museion
ry
on Turun yliopiston ja Åbo Akademin museologian
opiskelijoiden ainejärjestö. Yhdistyksen
tarkoituksena
on edistää jäsentensä
henkistä ja sosiaalista
hyvinvointia ja edesauttaa museologian opinnoissa.
Tätä
tarkoi- tusta varten yhdistys toimii jäsentensä
yhdyssiteenä museologian oppiainee- seen, etu- ja
ainejärjestöihin sekä kulttuuritahoihin.
Jäsentensä koulutuksellisia ja ammatillisia etuja
edistetään
järjestämällä kokouksia,
seminaareja ja opintoretkiä. Museion ry julkaisee
museologiasta ja museoilmiöistä kertovaa
verkkolehteä.
Yhdistyksen historiaa
Museion
on Turun museologian opiskelijoiden
ainejärjestö. Museologian
opiskelijat päättivät perustaa
opiskelijoiden etuja valvovan
ainejärjestön loppuvuodesta 2001. Toiminnan
tavoitteena oli jo alusta
lähtien harjoittaa mahdollisimman laajaa
yhteistyötä eri tahojen
kanssa, jotta voitaisiin tuoda esiin opiskelijoiden
näkökulmia heitä
koskevissa kysymyksissä.
Yhdistyksen
perustamiskirja
allekirjoitettiin Turussa 21. tammikuuta
2002. Nimenkirjoittajina toimivat viisi museologian opiskelijaa, Mari
Kulmanen, josta tuli yhdistyksen
ensimmäinen
puheenjohtaja, Tuula Holopainen,
yhdistyksen
pitkäaikainen sihteeri, Maija
Kärki,
joka vastasi yhteistyöstä eri tahojen kanssa, Eija
Kumpulainen, yhdistyksen
ensimmäinen
varapuheenjohtaja, sekä Eeva
Kalmari,
joka toimi yhdistyksen rahastonhoitajana. Perustamiskirjan
kirjoittamisen jälkeen tiedot uudesta yhdistyksestä
lähetettiin
Patentti- ja Rekisterihallitukseen, jossa Museion kirjattiin
yhdistysrekisteriin 26. kesäkuuta 2002.
Lyhyen
historiansa aikana
ainejärjestö on kehittynyt
nopeasti
siitä
huolimatta,
että museologiaa voi opiskella Turun yliopistossa
ainoastaan sivuaineena. Kiitos tästä kuuluu varsinkin
alkuaikojen
aktiivisille hallitusjäsenille, joiden johdolla yhdistys on
jatkuvasti
laajentanut toimintaansa. Yhdistykselle saatiin alkuvuodesta 2003 oma
toimistotila Ylioppilastalo B:ssä. Museion harjoittaa
läheistä yhteistyötä
oppiaineen henkilökunnan kanssa, ja se on edustanut opiskelija
näkökulmaa muun muassa
tutkinnonuudistustyöryhmässä.
Yhdistyksellä on
myös tarkkailijajäsen Museoalan ammattiliitossa, jota
kautta pyritään
tarjoamaan tietoa opiskelijoille myös
työelämän kehityksestä.
Ainejärjestön
perustamisideapaperin mukaisesti
yhdistys on
pyrkinyt alusta alkaen tarjoamaan jäsenistölleen
mielenkiintoisia museokäyntejä eri alojen museoissa.
Aktiivisesta ekskursiotoiminnasta onkin tullut yhdistyksen toiminnan
näkyvin piirre. Yhdistyksen tavoitteena on olla museoalan
ideaalin
mukaisesti mahdollisimman saavutettava ja helposti
lähestyttävä.
|