Avanti & ViVa
   

Me vaadimme! 23 punavihreää teesiä edustajistolle

1. TYYn on uskallettava ottaa kantaa myös asioihin, jotka eivät suoraan koske sen toimialaa, tai joihin se ei suoraan voi vaikuttaa.

2. TYYn on määrätietoisesti painostettava istuvaa hallitusta toteuttamaan opintotuen korotus välittömästi, eikä vaalitemppuna kauden lopulla.

3. Asumistuki on ympärivuotistettava.

4. Ylioppilaskunnan toiminnasta on tehtävä läpinäkyvämpää, ja tiedotusta siitä, mitä kaikkea jäsenmaksulla saa, on lisättävä.

5. Edustajiston on oltava aktiivinen toimija eikä pelkkä kumileimasin. Opiskelijan on voitava vaikuttaa ylioppilaskunnassa myös hyppäämättä broilerikoneistoon.

6. TYYn on lähdettävä uudistamaan toimintamallejaan laaja-alaisista lähtökohdista.

7. Suurista muutoksista pitää järjestää jäsenäänestys. Tällainen asia olisi esimerkiksi TYYn kirjaston lakkauttaminen.

8. Ravintoloihin on saatava parempaa ja monipuolisempaa kasvisruokaa. Myös kasvisruuassa on oltava riittävästi proteiinia.

9. Joka päivä on tarjottava vegaanistakin ruokaa ja se on ilmoitettava samalla ruokalistalla muiden lounasvaihtoehtojen kanssa.

10. Unican ei tule tavoitella voittoa, vaan sen on palveltava opiskelijaa tarjoamalla edullista ja ravitsevaa ruokaa.

11. Unican on oltava reilu myös työnantajana. Ravintoloissa on oltava riittävästi työntekijöitä, eikä töitä saa teettää pätkä- tai vuokratöinä.

12. Kevyen ja joukkoliikenteen tukeminen on kaikkien opiskelijoiden ja muiden ihmisten edun mukaista. Ihanteemme on autoton kampus.

13. On ryhdyttävä määrätietoiseen energian säästöön ja tehtävä mahdollisimman ekologisia hankintoja.

14. TYY voi tehdä työtä rauhan ja solidaarisuuden puolesta esimerkiksi työllistämällä sivareita, vaatimalla siviilipalveluksen lyhentämistä ja toteuttamalla omia kehitysyhteistyöhankkeita.

15. Kaikenlaisen syrjinnän ja rasismin vastainen taistelu on tärkeää myös Turun yliopistossa.

16. Yliopistolle on luotava toimiva tasa-arvoyhdyshenkilöiden verkosto, joka on koulutettava kohtaamaan myös monenlaiset sukupuolet ja seksuaalivähemmistöt.

17. Ylioppilaskunnan on otettava mallia Helsingistä ja luotava yliopistolle ns. lapsiparkki, jolle on hankittava kaupungin rahoitus.

18. Osa-aikaista opiskelua esim. sairaseläkkeellä tai vanhempainvapaalla on helpotettava.

19. Huippuyliopistohankkeet eivät saa toimia tekosyynä taloudelliselta tuottavuudeltaan heikkojen alojen syrjäyttämiseen tai väheksymiseen.

20. Yksityisellä rahoituksella ei ole sijaa julkisen tieteen teossa, sillä tiedon on oltava vapaata.

21. Akateeminen vapaus on palautettava.

22. Opiskelun on oltava ilmaista myös käytännössä. Yliopiston on kehitettävä kirjasto- ja ATK-palvelujaan niin, että ne todella ovat jokaiselle opiskelijalle saatavilla ja pakollisten kurssien kirjoja on riittävästi.

23. Koko Turun yliopistossa on otettava käyttöön ns. tenttiakvaariot.


Takaisin
Vaaliohjelmamme
Ehdokkaamme
  Sivujen ylläpito: Kalle Niemi