Opetusministeriö kiristää yliopistoja Opetusministeriö on tullut viisaaksi. Ennen vanhaan se pyrki neuvostosuunnittelulla hallitsemaan yliopistojen koulutusalavastuita ja opiskelijamääriä. Rahaa jaettiin yliopistojen kokoon perustuen, aluepoliittisin painotuksin maustettuna. Yliopistot eivät tästä paljoakaan pitäneet. Sitten joku ministeriön virkamies sai neronleimauksen. Opetusministeriö vaihtoi retoriikkaansa – se alkoi puhua tuloksellisuudesta ja mark­kinavetoisuudesta. Syntyi tulosohjaus. Tulosohjauksessa ministeriö jakaa valtaosan rahoituksesta yliopistoille sen mukaan, kuinka paljon kukin yliopisto esittää maisterin ja tohtorin tutkintotavoitteikseen. Neuvottelut tavoitteista alkavat opetusministeriön esityksellä yliopistojen ko­ko­naistavoitteiksi. Jotta yliopisto voi varmistaa rahoitusosuutensa säilymisen ennallaan, täytyy sen esittää vähintään oma laskennallinen osuutensa tästä kakusta. Tämä ei kuitenkaan raadollisesti ajatteleville yliopistoille riitä: ne nostavat opiskelijatavoitteita oman rahoitusosuuden kasvun toivossa. Lopputuloksena yliopistot esittävät opetusministeriön huikeita toiveita suurempia tutkintotavoitteita – rahaa tulee korkeintaan yhtä paljon kuin aikaisemmin. Yliopistoja potkitaan päähän tämänkin jälkeen. Koulutuksen ja tutkimuksen osuus rahoituksesta laskee koko ajan, koska myös yliopistojen tilavuokrat on “mark­kina­hin­noi­teltu”. Yksi monopoliasemassa oleva vuokranantaja (Senaatti-kiin­teistöt) vaatii itse mää­rit­telemänsä – alati kasvavan – markkinahinnan yhdeltä ainoalta vuokralaiselta (ylio­pistolta), jolla ei ole vaihtoehtoa. Ainoana oppina valtion mark­kinaretoriikassa näyttää olevan sen omien laitosten tehostettu kiris­täminen. Tulosohjauksella yliopistot saavat tahtomattaankin lisää koulutettavia entistä vähemmillä resursseilla. Ministeriölle koulutuksen määrä on laatua. Sitä ei näytä esimerkiksi kiinnostavan, millaisia puoskareita nykyisillä lääkärinkoulutuksen resursseilla tuotetaan. Aika vekkulia markkinataloutta. Ville Niinistö kirjoittaja on TYY:n koposihteeri