Perhe jättää kun Helminen pitää kiekkoa “He lähtivät huhtikuun alussa, perjantai-illan hämärissä, kesken Ruotsi-ottelun. Helminen piti kiekkoa siniviivalla, kaarteli ja kierteli ja syötti Karalahdelle, jonka laukaus viuhahti äkäisesti tolppaan ja siitä takaisin. Nousin pystyyn ja huusin ei saatana”. Näin Matti Virtanen kuvailee perheensä hajoamista Kari Hotakaisen uudessa romaanissa Juoksuhaudantie. Matti Virtanen on nelikymppinen duunari, joka rakastaa vaimoaan ja tytärtään. Elämässään hän on eksynyt mies, joka ei tiedä paikkaansa eikä tarkoitustaan. Hän on katkera veteraaneille, jotka antoivat perinnöksi  “yksisanaiset lauseet ja naisenpelon”. Itseään hän kutsuu kotirintamamieheksi ja naisten vapau­tussodan veteraaniksi. Miehenä olemisesta kukaan ei ole opettanut hänelle mitään. Perheen hajoaminen mullistaakin Matin elämän. Hän saa idean, että ostamalla omakotitalon vaimo palaa takaisin. Kerätäksen tarvittavat rahat talon ostoon Matti ajautuu varastetun tavaran diilaamisesta aina eroottiseen hierontaan asti. Jotakuinkin näistä asetelmista lähtee liikkeelle monipolvinen ja tolkuttoman hauska Juoksuhaudantie. Itselleni Hotakaisen teokset avautuvat karikatyyreinä ihmisten intohimoista. Hotakainen irvailee kaikelle sille, mikä todellisessa elämässä on niin totista. Autoilu, elokuvanteko, miessukupolvet tai kiinteistövälitys. Hauskinta Hotakaisen kirjoissa onkin sen henkilöhahmojen uskomaton tosikkous mitä turhemmista asioista. Kaikki, jotka ovat joskus olleet ostamassa imuria tietävät, miten tosissaan vaikkapa myyntimies voi laitteesta olla.  Matti Virtanen on tyypillinen Hotakaisen henkilöhahmo: uskossaan luja ja päättäväisyydessään typerä. Hotakaisen kirjoissa arjen uu­vut­tamat miehet tulevatkin elämänsä käännekohtiin, he löytävät tarkoituksensa. Matti Virtaselle se on talon osto. Samalla he vapautuvat sosialidemokraattisesta näpertelystä (tis­kaaminen, pyykinpesu), ja kur­kottavat kohti suurta tavoitetta. Hotakainen kirjoittaa edelleen sattuvaa ja tarkkaa tekstiä. Terävistä lauseista ei ole hiottu särmiä pois. Usein Hotakainen ahdetaankin samaan kastiin Juha Seppälän kanssa. Hotakaisen nauru on kuitenkin hy­väntuulisempaa kuin pikimustaa huumoria viljelevän Seppälän. Itseäni viehättää Hotakaisen tapa löytää arkisista ilmiöistä niiden suunnaton hölmöys. Tekstin purevuudesta kertoo sekin, että hänen väittämänsä tuntuvat lukijalle heti ilmiselviltä: miksen minä keksinyt tuota!  Juoksuhaudan tie on kevyesti luettavaa mutta osuvaa romaanikirjallisuutta. Kirjaa pitää myös suositella kaikille perheestä ja omasta talosta haaveileville. Aki Asola