TURUN  YLIOPPILASLEHTI

Koti ] Mediakortti ] Yhteystiedot ] Palaute ] Arkistot ] Tilauslomake ] Lehtien jakelu ]

 

Päätoimittajalta
Ajankohtaista
Mielipide
TYY 
Elokuva ja televisio
Toppo
Kolumni
Pitkäsoitto
Menovinkit
Infot  
Tyy-nuijat
Tyl 20 vuotta sitten                  
Norsunluutorni              
Kampuksella 
In brief 
  

Tyl 20 vuotta sitten

“Uusi syksy tuo mukanaan aina paljon uusia opiskelijoita, jotka pyrkivät ajamaan itseään sisään ns. akateemiseen ilmapiiriin.”

“Vaikka tämä ilmapiiri yleensä parin ensimmäisen vuoden jälkeen alkaakin tuntua vahvasti um­meh­tuneelta, on kuitenkin eräs pysyvä arvo, jota kaikkien intel­lektuelleiksi itsensä lukevien opiskelijoiden on pakko kunnioittaa. Tämä arvo on Eräs Hämeenkadulla Sijaitseva Ravintola”, kirjoittaa Juha Roiha YO-lehdessä 10.9.1982.

“Koska jälleen tänä syksynä on esiintynyt tietämättömyyttä kyseisen paikan tavoista ja siellä käyttäytymisestä, on syytä julkaista pieni oh­jeellinen luettelo, jonka jokainen ensimmäisen vuoden opiskelija voi kehystää ja pistää seinälleen.”

“Runsaan tunnin jonottamisen jälkeen astutaan eteiseen, väistetään peiliä ja mennään osoitetulle puolelle. Puolelta toiselle ei siirrytä… toiselta puolen haetaan tiskiltä, toisella istutaan pöytään. Seuran valinta on tärkeää.”

“Tarjoilupuolella silmälasipäinen runoilija, kovaääninen näytelmäkirjailija, turvepartainen taiteilija tai tohtoritason kinastelija ovat suosittuja.”

“Istuttuasi suuruuksien lähettyvillä kolme-neljä vuotta ja tarjottuasi tarpeeksi juomaa saat jo lausua mielipiteitä. Voit haukkua Keski-Euroopan teattereiden tasoa yli­op­pi­las­teatterilaisille, arvostella taidenäyttelyjen konservatiivisuutta pii­rus­tuskoululaisille, yhtyä poliitikkojen käsityksiin opiskelijoista työväenluokan fasisminvastaisen taistelun e­tujoukkoina tai määritellä henkesi uhalla naiskirjallisuutta noutopuolen ns. everstijuntalle”.

 

 

 

 222222222222