Miesasiamies
ei halua syrjiä ketään
Esko Vierikolla on tehtävä: miesten oloa on
kohennettava. Yhtenä keinona hän esittää pääuutisessamme (s. 3)
keskustelutaidon kurssia, jolla pohdittaisiin miehistä identiteettiä jätkäporukalla.
Tylkkäriä hän lähestyi innokkaasti ja kertoi, miten paljon tällaiselle
toiminnalle on tarvetta. Samaa mieltä on korkeakoulupappi Peter Gustavson.
Mutta onko vain miehille tarkoitettu kurssi syrjintää?
Niinistö
ja Herrero ovat oikeassa siinä, että miehisyydestä saa ja pitää
keskustella molempien sukupuolten läsnäollessa. Esitän tähän liittyen väitteen,
jonka saa mielellään kumota: eivätkö naiset jo etupäässä hallitse
keskustelua siitä, mitä on olla mies tai minkälainen miehen pitää olla?
Saako mies puhua parisuhteesta, seksistä tai sisustuksesta omilla
ehdoillaan tulematta tuomituksi juntiksi, sovinistiksi tai asiaan perehtymättömäksi?
Miehillä
on valta teknis-taloudellisessa puheessa, mutta naisilla ihmissuhteiden ja
henkilökohtaisten asioiden kentällä. En tiedä tarvitseeko kaikkien osata
puhua umts-kaupoista, mutta tunteistaan ja ajatuksistaan jokaisen olisi hyvä
oppia keskustelemaan. Miehille näitä keskusteluareenoita ei vain tunnu löytyvän,
kuten Gustavson toteaa.
Heitän
ilmaan toisen väitteen. Jos yliopistolla järjestettäisiin kurssi
otsakkeella “naisten tavat keskustella, naiseus ja naisen identiteetti”,
kuinka monta miestä paikalle tulisi? Eräs asiaan hyvin perehtynyt henkilö
totesi juttua tehdessäni, että miehiä karsastetaan näissä
tilaisuuksissa. Onko tämä totta?
Tämä
ei poista naisten oikeutta osallistua Vierikon kurssille. Ehdotan
kompromissiratkaisua: Annetaan Vierikon pitää jätkäkurssinsa. Myöhemmin
syksyllä yliopistolla voisi järjestää kurssin keskustelujen pohjalta
symposiumin, jossa teemoja käsiteltäisiin – yhdessä ja näkyvästi.
Mies- ja naiskeskustelua tarvitaan, mutta sitä ei kannata käydä
juoksuhaudoissa.
Aki Asola
Toimittajalta
Laiskempikin
havainnointi osoittaa, että surupäivän muuttumiseen juhlaksi kuluu tasan
vuosi. Hyökkäys WTC:n
torneihin sai kirjaimellisesti koko maailman tolaltaan. 11.9.2002 avattiin
“sattuman” tiimoilta näyttelyitä, bändit keikkailevat ja ihmiset
kokoontuvat yhteen. Kaikille on kai selviö, missä merkeissä. Sama on käynyt
vähintään kerran aiemmin. Oulussa vuosia sitten eräänä elokuisena yönä
paikalliselta kävelykadulta rikottiin jotakuinkin jokainen näyteikkuna.
Tapahtunutta alettiin nimittää korrektisti Kristalliyöksi. Seuraavana
vuonna nimi oli vakiintunut ja päivämäärästä muodostunut oikea teinien
riemujuhla. Kirjoittaja ei ole tietystikään ottanut ko. yöhön koskaan
osaa. Enkä juhlinut myöskään WTC-tapauksen vuosipäivänä.
Anna Pesonen
