Olen tärkeä ihminen.
En siksi, että olen minä. Vaan siksi, että olen nuori nainen. Moni
yhteiskunnallinen vaikuttaja on ilmaissut vakavan huolensa sikiämis-
aikeistani. Munasoluillani on merkitystä maamme tulevaisuudelle.
Niistä riippuu, onko meitä suomalaisia jatkossakin töitä päkertämässä
ja veroja maksamassa. Pitäisi synnyttää vauvoja! Pian!
Olen myös turha ihminen.Varsinkin
päätellen siitä, miten minua kohdellaan jos sen ipanan teen. Parin viikon
takainen Hesari iski luun kurkkuun naisten työnäkymistä kertovalla
jutullaan. Vauva voi viedä uralla mitättömille sivuraiteille. Jos sitä
uraa edes koskaan tulee – monet työnantajathan rikkovat lakia, eivätkä
palkkaa vauva-ikäisiä naisia. Muutenkin nuoret naiset ovat uuvuksissa.
He yrittävät haalia kaiken mutta kun eivät onnistu, syyttävät siitä
itseään.
Vaikka opiskelijatytöt
eivät sitä halua tajuta, miespuoliset ikätoverit tulevat pärjäämään
työelämässä paremmin. He saavat enemmän palkkaa, nopeampia ylennyksiä,
vakituisempia sopimuksia.
Todellakin, karmii
ajatus lapsenteosta. Minulla on hyvä koulutus, ja haluan tehdä
kiinnostavaa työtä. En mitenkään hingu ikuiseksi pätkätyöläiseksi.
Mutta pakko sitä
vauvaa on miettiä. Olen jo kolmikymppinen, ei tässä kauan voi arpoa lisääntymisen
kanssa. Jos tulen raskaaksi – minulla on mies, joten yksinhuoltajaksi en
joutuisi – mitä minulle tapahtuu? Paraikaa olen töissä määräaikaisena.
Mihin palaisin äitiyslomalta päästyäni? Gradunikin on roikkunut jo
muutaman vuoden, hautautuisiko se tyystin leikkipuiston hiekkalootaan?
Paniikki lomittuu kovenevaan vauvakuumeeseen.
Lukion
historianopettajani tapasi sanoa, että vauvoja pitää tehdä nuorena. Ehkä
se keski-ikäinen mies oli oikeassa. Ehkä se kakara olisi pitänyt ähkäistä
maailmaan jo opiskellessa. Ei ainakaan olisi työpaikka mennyt alta. Työnantajiakin
voisi haastatteluissa sumuttaa, että “minulla on jo lapsia, enkä enempää
hanki”.
Välillä tuntuu, että
olen hullu jos teen lapsen. Kysymys kuuluukin: olenko vielä hullumpi, jos
en tee? Arvoistahan tässä on kyse. Pinnalliselta ja kylmältä tuntuisi
valita ura lapsen sijaan.
Yhteiskunnan
onneksi tunnen näin. Niin kauan kuin minä ja kaltaiseni suostumme huonoon
kohteluun, muutoksia ei kannata tehdä.Totta puhuen naisten pitäisi
ryhtyä vauvalakkoon. Ei yhtään lasta maailmaan ennen kuin työelämän
tasa-arvo on totta.
Mutta
sellaista lakkoa ei tule. Koska naiset hinkuvat vauvoja enemmän kuin
tasa-arvoa. Niin kuin minäkin.
Tuula
Viitaniemi
Kirjoittaja on Valopilkku-ohjelman toimittaja.
