Tämän runon tahtoisin kuulla

“Tervetuloa Tämän runon tahtoisin kuulla –lähetyksen pariin! Minä olen Satu-Koskimies, kanssani toimittaa Juha Hiljaa-Virkkuunen ja tänään meillä on ensimmäistä kertaa 35 vuoteen kiinnostava lähetys. Kirjastoautomme kuljettaja katkoi iltapäivällä sananjalkansa ja sen taatta täällä ei ole kirjan kirjaa, ei kirjaa, ei runokirjaa käsillä. Studioon on  haalittu joukkio fiinimmän lyriikan ystäviä, joten eiköhän tässä selvitä ihan ulkolukumuistin varassa tänä iltana. Ensimmäinen soittaja onkin jo langalla, joten aloitetaan. Kuka se siellä on?”

“Dokaani Korjala-Kalmanen täällä, ehtoota. On ollut niin proosallinen olo koko päivän että nyt tarvitsisin jotain tosi kovaa suomensisäistä roinaa päästäkseni vauhtiin. Josko teiltä löytyisi jotain? Ei niin väliä mitä, kunhan trokeette jotain nykyrunoutta i dag -tyyliin.”

“Ai jai, miten hieno alku! Ja löytyyhän meiltä: paikalla on lupaava nuori lyyristi, Raspi-Antti. Nousepas ylös sieltä Antti, ja rutista tiukkaa stanzaa eetteriin!”

 “Ai mää vai. Emmä ny vittu ku pakko on kyrpä ei valmiina vittu oo tarkotan kyrpä.”

“Voi jumalauta, olipa perseestä! Kiitos paljon!”

 “Ehämmä ees –”

 “Näin. Otetaanpa seuraava puhelin ja kysytään kuka vielä tahtoo kuulla lisää?”

“Unelma Aarre, iltaa. Juuri kuokin tuoksuvaa puutarhaani ulkosalla kun muistin tämän ohjelmanne ja riensin heti soittamaan. Rakkauden nälkäni on sammumaton ja tahtoisin lietsoa leiskuvaa roihua rinnassani. Miten vastaatte kaipuuni kutsuun?”

 “Taas te. No, hyvä että edes joku soittaa. Tähän sopisi varmasti pari säettä, säepari pari Tommy Liebermannilta. Muistaako kukaan mitään sopimatonta?”

 “Eipä tule mieleen: eikös se ole Liebermannia? Menkää kirjastoon, sieltä löytyy.”

“Täyttymykseni malja ei vuoda vielä yli. Siksi ilmoittaisin, että jos tätä lähetystä kuuntelee joku tumma, karvainen ja pieni mutta roteva uros, joka uskaltaa kohdata täyden nais–”

 “Tuota se sitten jaksaa yrittää aina. Onneksi ei ole useammin lähetystä, näitten jälkeen alkaa aina mustapäätä sarkia. Ja ei kun eteenpäin. Seuraava soittaja: palana vai siivuina?”

“Tässä Heljä Kalma, hyvää iltaa. Olen 86-vuotias ja jo runomittani päässä. Voisitteko ystävällisesti lausua tämmöiselle vanhalle hiekoittajamummulle Eino Leinon runon Virta venhettä vie? Se kun ihanasti muistuttaa siitä ettei kohta tarvitse työtä tehdä, potkukelkka luistaa joka säällä kuin siivillä…”

“Anteeksi mikä runo?”

“Virta venhettä vie!”

 “Jaa-a, täällä studiossa päät puistelevat… Ei, ei tiedä sitä ihmisistä kenkään.”

“Oletteko te, hyvä ihminen, idiootti? Juuri se!”

“Mikä ihminen on?”

“Virvaliekki levoton!”

 “Jo Hiekka-Heljä riiteleepi: jalkaa! Tässä lähetyksessä me pyrimme harmoniaan ja hiljennymme yhdessä taiteista herkimmän äärelle. Soittele Heljä uudelleen, kun olet rauhoittunut ja jos vielä terveyttä riittää.

Paitsi ei enää tänään, meillä näyttää olevan lähetysaika lopussa. Kiitti tiimi, kiitti kuulijat! Tuonen viita, rauhan viita, sinnepä itseni saatan!”