EINARI AALTONEN
Olin rakastuvinani.
Rumaa hommaa.
Kotina käyttämässäni asunnossa
luuhaa haisevia pulloja.
Kerstin, vienyt sinut hautuumaalle
katsomaan siunauskappeliarkkitehtuuria.
Heitän vaateriin yhden miehen saippuaoopperan.
Kurkkuun tungetusta kotelosta
kuoriutuu koi,
lehahtaa
kuin sanat
sivuun.
HELI HALTIA
Viha oli ennen ainoa
voimavara,
nyt ollaan jäätä
jonka alla
virtaa jokin
uskonpäivänä alan vuotaa verta.
TIMO HARJU
Parantaja
Kannan sinut vuoteesta
jätän ruohikkoon selällesi makaamaan
kunnes pihakoivu, voikukat ja lahonnut aita
ovat sataneet maahasi.
JUUSO JANHUNEN
Tshingis-kaani
mustaa jäätä Fiatin alla
rakastelevat arkut
sementissä
Pimeys päättyy maailmanloppuun.
seinillä hehkuu auton silmä,
ainoa lepakkomerkki
JUUSO JANHUNEN
tien yllä on kiitorata
tyttöjen suiden välähdys,
triangelilaulu selkää pitkin
pakkasyöstä on tuhat suuntaa
(kontata
pois)
suiden otteella
rannikkotuuli huojuttaa
vartalorättejä
JUKKA NAARANLAHTI
Panen joen rantaan pitkäkseni,
tarjoan kättä riippakoivun oksille.
Olen vielä nuori: kuulen
ylioppilaiden laulavan, peilaan
itseäni valokuvaamon ikkunasta,
rintataskusta kasvaa ruusu.
En tarvitse enää mitään,
tähän pystytän käsieni ristin.
Jokin ihmisessä
ARI MÄKINEN
Sataa,
ja itkee hangoillaan
pihassa koivut
vaikka tuulee
eivät syksynkeltaiset lehdet
tanssi auringonkullassa
vaan harvalukuisina
kertovat talven tulosta
toista tuntia
olen katsellut
pitkin lapion ruosteista vartta
kohti yönmustan mullan syliä
tänään maailma on vieraanlainen
ja pilventakainen
aurinko
kaukainen
kun on pitänyt kuolevan päätä sylissään
ei saata unohtaa
miten viimeinen
ravistus
kuin kättä puristaisi
vielä viimeisen kerran
jo kaksi tuntia olen
katsellut sateessa
nyt vasta huomaan
että tällainen kastelee
ja kylmää
JUKKA NAARANLAHTI
En tiedä kenen sukat
olen pukenut jalkoihini,
kuka riisui kenkäni,
levitti takkinsa peitokseni.
Pisara pisaralta vesi värittää
asfaltin mustaksi.
Pysäkin kattoon rummuttaa
päivien mykkä mantra.
TOMMI TÖMPÖTTI
Tutkija nostaa pöydälle kasan muttereita,
piirtää yhdellä viillolla rajat
mitä ajatella kromatuista putkista,
rattaista, akseleista ja vietereistä,
öljytyn liukkaasti osoittaa
miksi kukin paikallaan.
Näin maailma rakentuu,
mutta miksi en nähnyt elottomien osien
nousevan seisomaan, muotoutuvan
eheäksi kuin savianimaatio.
Voitte yrittää jotain muuta,
mutta ei tarvitse: tutkija nostaa pöydälle
kasan muttereita, näppärällä reseptillä sulkee
suunsa perinteisen pullapitkon
paisuvaan palmikkoon.
TOMMI RÖMPÖTTI
Kirjoitan runoa
kolmikieliseen hääjuhlaan
tietämättä missä on sanojen mahdollisuus
tuottaa kulttuurista ymmärrystä.
Lasissa häivähdys vanhan Euroopan
punervaa kasvukautta: rypäleenpoimijapiika
tukka hiestä märkänä paljain jaloin
talloo napit auki syvälle pienten rintojen väliin,
ärhentelemättä
tuuli tekee pesän yksinäiseen koivuun
tietämättä mitä lupaa.
JARMO TEINILÄ
lähiö
Kartongista leikatut
tornitalot
ikkunat
keltaista pahvia
samoin kuu
matonrajassa,
taivaalla
hassu hedelmä
Lasien takana sänkyjen janat,
siniset unihoot
tikku-ukkojen ja
akkojen
yksitoikkoinen
tik-tak, tik-tak
Lapsi piirtää huoneeseen
kaappikellon,
viisarit näyttävät
pysähtyneen
Ovi käytävään
avaa kaistaleen
valoa
Tuuletin leikkaa paksua ilmaa
SELMA VILHUNEN
Kiva
Eräänä päivänä minulle tuli vastustamaton halu olla
heidän kanssaan samaa mieltä. Kuuntelin mitä he sanoivat minulle. Kun
puhuin, puhuin totta. Yritin ymmärtää miltä heistä tuntui, ja ymmärsinkin.
Itse asiassa olin aina pitänyt heistä. Mielessäni näin kuinka me ehkä
jo piankin halailisimme ja kutsuisimme myöhemmin illalla soittajia
paikalle, ja lisää ystäviä.
Käypä ostamassa meille jätskit, he sanoivat minulle ja
antoivat rahaa. Jäätelönmyyjä hymyili, teki ekstrasuuret pallot. Kun
minä hyppelin tötteröineni jäätelökioskin takaa, eivät he enää
olleetkaan siinä. Huhuilin heidän nimiään. Jäätelöjono tuijotti.
Kävelin yhtä katua ylöspäin, kurkistin sisään taidegalleriaan ja
eläinkauppaan, palasin takaisin ja kävelin toista katua alas, ylitin
sillan, jäätelöt sulivat käsiini.
Kaksi viikkoa myöhemmin sain postissa
teleobjektiivilla otettuja valokuvia, joissa itken Fabianinkadun ja
Aleksanterinkadun risteyksessä, kädet ja kasvot ruskeassa ja
vaaleanpunaisessa tahmassa. Mukana oli lappu, jossa luki: kiitos
inspiroinnista.
Kuolleen ilmoitus
Itkekää minua, itkekää! Puhukaa minulle kun olette yksin
hiljaisissa huoneissanne. Ostakaa kaupasta kaikkein kaunein kiinanruusu
ja laulakaa sille minusta. Valitkaa metsästä korkein koivu ja lyökää
otsanne sen kyhmyvarteen, repikää rupi auki aina uudelleen niin että
surunne on merkitty typerällä kololla.
Kulkekaa kaupungilla väkijoukon keskellä ja etsikää minun
kasvojani, antakaa kolikkonne sille joka on köyhin ja kaikkein vähiten
minun näköiseni. Seiskää liikennevaloissa ja pidelkää kättäni,
osoittakaa minulle uudet rakennukset, kertokaa missä ovat uusien
linja-autoreittien päätepysäkit. Huutakaa niin että kuulen teidät
liikenteen melun yli.
Lakatkaa syömästä ja juomasta ja peseytymästä, joutukaa
laitokseen. Syökää pillereitä, mutta älkää sulkeko silmiänne kun
ilmestyn teille. Kuunnelkaa kun puhun teille, älkää minun vuokseni
vaan teidän itsenne vuoksi. Minä en tule silloin kun te rukoilette
minua. Tulen vahingossa, väärällä hetkellä, kompastumalla. Minä en
kaipaa teitä. Täällä missä minä olen ei ole kaipausta, ei
rukouksia. Mutta te, älkää te pelätkö kaivata minua.
