TURUN  YLIOPPILASLEHTI

[ Koti ] [ Yhteystiedot ] [ Palaute ] [ Tilauslomake ]

Minne menet, ylioppilaskunta?

Eräänä päivänä ylioppilaskunnasta tuli turha.

Tarkkaa päivää ei tiedetä. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden sisällä kuitenkin.

Potilasta tarkemmin tutkittaessa kuolinsyyksi selvisi pitkitetty heitteil­lejättö. Potilaan hyvinvointi ei ollut kiinnostanut aikoihin juuri ketään. Syykin tähän selvisi: ylioppilaskunnasta oli tullut näkymätön.

Tilanne ei ole aivan tavaton ihmisten keskenkään: kun toiseen tottuu liikaa, alkaa liian helposti ottaa itsestäänselvyytenä kaiken mitä tämä tekee. Sama juttu kuin aamun lehti postiluukusta: ei kukaan tuo sitä, se vain tulee.

Ylioppilaskuntaan törmää joka päivä. Joka kerta käyttäessäsi opiskelija-alennusta, syödessäsi ruokalassa tai käydessäsi YTHS:llä olet tekemisissä ylioppilaskunnan järjestelmien kanssa. Sitä ei vain tiedosta, sitä pitää liian itsestään selvänä. Opiskelijasukupolven muisti on noin viisi vuotta. Kaikki sitä vanhempi on aina ollut.

Ylioppilaskunnan kohtaloksi muodostui sen onnistuminen. Sillä hetkellä kun sellaiset asiat kuin opiskelijoiden osallistuminen yliopiston hallintoon ja nykymuotoinen opintotukijärjestelmä oli luotu – opiskelijaliikkeen ansiosta tai siitä huolimatta – katosi ylioppilaskuntatoiminnasta yhteisen päämäärän päivänpolttavuus, suuren liikkeen tuntu. Politiikasta tuli hallintoa.

Ja ketä kiinnostaa hallinto? Ei ketään. Kenen mieltä värisyttää opiskelijaedustuksen täyttäminen toimielimessä X? Muutamaa harvaa. Näkymätön ja arkipäiväinen ei kiihota.

Voiko kiinnostuksen yhteisten asioiden hoitamiseen herättää eloon? On kaksi mahdollisuutta: odottaa katastrofia, joka tekee tarpeesta taas pelottavan ilmeisen, tai tehdä jotain uutta.

Näistä ensimmäinen on helpompi. Siihen ei tarvita kuin aikaa. Huolestuttavan moni trendi osoittaa tällä hetkellä pois nykyisestä, puutteistaan huolimatta sittenkin sangen kelvollisesta ja tasa-arvoisesta suomalaisesta koulutusjärjestelmästä. Jos ”olemassaolevat järjestelmät” (vaikkapa opintotuki-) romahtavat ympärillä, ei ole vaikea ennustaa, että kiinnostus kasvaa samaa tahtia opiskelijan hädän kanssa. Vaihtoehto on ikävä, mutta epämiellyttävän mahdollinen.

Jälkimmäinen vaihtoehto on vaikeampi. Siitä lisää ensi kerralla.

Lasse Miettinen
Kirjoittaja on Tyyn hallituksen puheenjohtaja