TURUN  YLIOPPILASLEHTI

[ Koti ] [ Yhteystiedot ] [ Palaute ] [ Tilauslomake ]

Sukupolvi haussa

Väittävät suomirappia sukupolvikysy­mykseksi. Harmiton  heitto, mutta ajatus siitä että identiteettini määrittyisi edes osin suhteessa Fintelligensiin pakottaa vakavaksi. Tässäkö se nyt oli - kauan kaivattu yhteisyyden kokemus, hurmio sukupolveen kuulumisesta? Ei hitto. On etsittävä ylevämpi konteksti. Nopeasti.

Sukupolvimessut ovat onneksi juuri käynnissä: käsitteeseen törmää tämän tästä. Yhdistän ilmiön intuitiivisesti yleiseen kyvyttömyyteen saada otetta tämän hetken sturm und drangista. Samalla muistan, kuinka löysin aikoinani ulospääsyn labyrintiksi muuttuneesta gradumateriaalista. Kun yksityiskohdat eivät ottaneet asettuakseen osiksi samaa historiaa, MarjaTuomisen sukupol­vihege­monian kriisiä käsittelevä väitöskirja Me kaikki ollaan sotilaitten lapsia asetti inhimillisen toiminnan laajempiin kehyksiin ja palautti kerralla uskon logiikkaan ja syy-seuraussuhteisiin. Ilmes­tyk­senkaltainen lukukokemus jätti ajatteluun hämmentävän pysyvät jäljet, vaikka synnintunto pakottikin palauttamaan kirjaston ainoan kappaleen neljän vuoden jälkeen. Minusta tuli suku­polvibongari.

Sukupolvien intohimoista löydetyt maailmanselityksen ainekset ovat joskus aidosti hämmentäviä. Esimerkiksi Ryhmäteatterin johtaja-ohjaaja Mika Myllyaho luonnehti kuluneella viikolla 70-luvun kahinat nousukauden myötä missannutta sukupolveaan “puhtaaksi”, ideologisesti viattomaksi. Huima näkemys sinänsä, mutta ei lähelläkään keskustelun ydintä, jossa hellitään nyt Matti Virtasen äskettäin ilmestynyttä väitöskirjaa Suomen poliittisista sukupolvista ja kysymystä ns. uusvasem­miston synnystä.

Saska Snellman nosti viime sunnuntain Hesarissa näyttävästi tämän vielä nimeämättömän ja ideologiselta taustaltaan hajanaisen joukon profiilia. Siis saman porukan, jolle Virtanen on ennustanut 60-lukulaisten jättävän henkisen perintönsä ja vaikutusvaltaiset asemansa. Tässäkö meillä nyt on se laman jälkeen messiaan tavoin odotettu uudelleen politisoituva sukupolvi, jota odotellessa barrikadeilla on nähty lähinnä lupaavia yksilösuorituksia?

Omalle ikäluokalleni ei tarjottu selvää roolia sukupolvien ketjussa. Ehkä se on sitten sitä Myllyahon puhtaudeksi määrittelemää tyhjyyttä.

Entä jos tyhjyys ei tyydytä? Voinko vaihtaa sukupolvea nyt heti? Niin houkuttelevalta kuin uusvasemmistoon rynnistys tuntuukin, jossain nakertaa pieni ääni muistuttamassa 70-luvun dogmahelvetistä. Attac ja valkohaalarit, revarit ja stallarit ­ missä mennään kasvukäyrällä? Onko sukupolven kapinasta kärki kadoksissa, jos näköiskuvaa piirretään jo valtamediassakin? Vai piirretäänkö sitä juuri siksi? Onko media huolestuttavasti ajastaan jäljessä vai vieläkin huolestuttavammin sitä edellä? Ja missä on minun sukupolveni, edistyksen etulinja juuri nyt?

Carina Berg