|
|
Hädässä ystävä totiin Mietin
juuri, mistä kertoo se että maksaa voi tunnustella paidan läpi, kun ystäväni
T. tuli paikalle. T.
oli masentunut kuten aina. Mitäpä muutakaan voi odottaa henkilöltä, jonka
mielestä hautajaisilmoituksia on siksi ikävä lukea, kun näkee miten muilla
menee paremmin kuin hänellä. T. raahusti tilaamaan ja rojahti sitten takaisin
pöytään.
-
Varma duuni meni sitten ohi. -
No? -
Soitin Fortumille ja tarjouduin tiedottajaksi. Ne kun nykyään vapauttavat öljyä
takaisin luontoon. -
Niin? -
Eivät ottaneet. Sanoivat, että niillä on jo yksi tarpeeksi iso paska
valehtelemassa Keskusrikospoliisille ja medialle. Mutta jos toimitusjohtaja
vaihtuu, niin tervetuloa yrittämään uudestaan. -
Markatkin taottiin euroiksi. -
Niin kävi. -
Siitä ei jaksa enempää. -
Ei. -
Joulu perheen parissa? -
Juu. -
Joko helpottaa? -
Vietnam-painajaiset loppuu helmikuussa, psykiatrin mukaan. -
Tokkopa? -
Tokko. -
Naisesta? -
Älä kysy. -
Sano nyt. -
Entiset menevät naimisiin, nykyinen ei suostu, uudet tyrkyt suostuisivat. -
Tasapainossa näin ollen. -
Niinpä kai sitten. -
Sentään uusi vuosi edessä. -
Tiedä siitäkään. Vielä reilu 350 päivää kärsittävänä. -
Onhan se jo parempaan päin. -
Mutta niitä tulee aina lisää. -
Mitä? -
Vuosia. -
Loppuuhan nekin jossain vaiheessa. -
Mikään ei siis muuttunut. -
Ei. -
Erinomaista. Toiset? - Toiset. | Pääkirjoitus Viikon jutut Tyy Kirjat Elokuvat ja televisio Kolumni Pakinallinen Tyl 16v-sitten Lyhyet |