yhteystiedotmediakorttipalautearkisto
nro 1/21.1.2005




etusivu
pääkirjoitus
kolumni
mielipiteet
viikon pakina
elokuvat
televisio
levyarvostelu
kirja-arvostelu
alumni opettaa
infot
kolmin

Copyright © Turun ylioppilaslehti. Lähde mainittava lainattaessa.

 


Päättäjät unohtavat olevansa ”asukkailla töissä”

Sinä, Turun asukas, joka olet joutunut Turun sosiaalitoimen kyseenalaisen etuuskäsittelyn toiminnasta kärsimään tai jolla muuten on asiasta mielipide läheisten tai oman kokemuksen kautta.
Olen vauvan äiti, jonka opinnot ovat keskeytyneet sairastelun ja lapsen syntymän vuoksi ja olen ollut toimeentulotukiasiakkaana jo pidempään.

Turun sosiaalitoimen toiminta oli aiemmin ala-arvoista, mutta vuoden alusta alkaneen etuuskäsittelyuudistuksen myötä siitä on tullut täysin Suomen perustuslain vastaista ja ihmisoikeuksia loukkaavaa.
Laki sanoo näin: Suomen perustuslaki 1 luku, 19 ß Oikeus sosiaaliturvaan: ”Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.”

”Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.”

”Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.”

Turussa tämän mukaan ei toimita. Hakemusten käsittely kestää jopa kuukausia ja toimeentulotuen tulisi olla viimeinen tukimuoto, jolla turvataan ihmisen perustarpeet silloin, kun hänellä ja hänen perheellään on jo taloudellinen hätä.

Miksi Turku on oikeutettu ohittamaan perustuslain? Turku saa tukea jokaisesta täällä asuvasta lapsesta, valtio tukee kaupunkia monin tavoin, mihin nämä varat menevät ja miksi kaupungilla ei ole tästä mitään vastuuvelvoitetta kaupunkilaisille?

Asia, joka tuntuu päättäjiltä unohtuneen on, että he ovat meillä töissä. Veronmaksajina ja äänestäjinä heidän tulee vastata suoraan meille ja hoidettava tehtävänsä niin kuin me, heidän ”työnantajansa” toivomme. Turku on sama kuin turkulaiset , yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta.

Tästä syystä olen päättänyt tehdä Sinulle ehdotuksen. Kirjoita näkemyksesi Turun sosiaalitoimen toiminnasta tai kertomus saamastasi kohtelusta ja sen aiheuttamista ongelmista jokapäiväisessä elämässäsi, mielellään omalla nimellä varustettuna, toki nimimerkkiäkin voit käyttää.

Lähetä viestisi osoitteeseen mielipide@gmail.com tai osoitteeseen Taina Tuomisto, Savonkatu 5 A 5, 20740 TURKU. Kenenkään nimeä tai sähköpostiosoitetta en tule levittämään muualle kuin tahoille, joille aion nämä viestit lähettää.

Tahot ovat Suomen eduskunta, presidentti, sosiaali- ja terveysministeriö ja Turun kaupunginvaltuusto. Voit myös kieltää nimesi ja tietojesi julkaisun, jolloin noudatan toivettasi.


Taina Tuomisto