Päivä punakkana teollisuuspohattana – melkein

Taisi olla biorytmit sekaisin tai daijunaivomme tärähtäneet tai muu syy: päätimme rouvan ja parin ystävän kanssa lähteä Ruotsin-laivalle.

Keksimme monia syitä, miksi lähteä: voisi olla lystiä, ei ole kymmeneen vuoteen käyty, matka on ilmainen, vedetään lärvit, tehdään sosiologista tutkimusta: mennään kuokkimaan tuulipuku-Suomen tsembaloihin. Matka varattiin.

Risteilyaamuna raahauduimme krakat kaulassa terminaaliin. Porukkaa oli mukavasti, syke alkoi nousta ja tippa kihota otsalle. Odottelimme lähtöjonossa: lapset parkuivat, koirat haukkuivat, hiki haisi ja emännät karjuivat megafoneihin parfyymitarjouksia. Ihanaa.
Hyttimme olivat toiseksi alimmassa kerroksessa, kuten kunnon porvareilla pitääkin. Laivan portilla nuoruuden kasaritraumat palasivat mieleen kuin pajavasaralla olisi mäjäytetty: mintunvihreät seinät, pinkit ovet ja siniset kokolattiamatot olisivat saaneet television stailistihomojen suut soikioiksi.

Jätimme kapsäkit hyttiin ja painelimme aamiaiselle. Hytisimme vetoisan ikkunapöydän ääressä, ja annoin määrän korvata laadun: söin kuin saastainen eläin ja kyttäsin jatkuvasti kanssasyöjiä, etteivät ehdi nakkipadoille ennen minua. Pikaisen laskutoimituksen perusteella jäin muutaman euron voitolle.

Siirryimme taxfree-myymälään. Koska hytin avaimessa luki: ”Kannattaa ostaa suurin sallittu määrä!”, päätin käyttää kaikki tämän kolumnin kirjoittamisesta saamani palkkiorahat laivamyymälän laadukkaisiin alkoholituotteisiin.

Tehtyämme ostokset istuimme baarissa. Polttelin sikaria kuin punakka teollisuuspohatta.
Päivällisellä jatkoin megalomaanisen hankkeeni edistämistä: syömistä kesti parisen tuntia, eivätkä punaviinit ehtineet lasissa dekantoitua.

Loppurutistuksena yritin Taavi Kassilan joogakirjasta opettelemallani sisäänvetoliikkeellä järjestellä lisätiloja vatsaani siinä onnistumatta. Varustamo sai aamuiset eurot takaisin.
Vatsaan iski hirvittävä kipu. Menin hyttiin pötköttelemään, kääntelehdin sängyllä, ja juuri ollessani nukahtamaisillani käytävän kovaääniset aloittivat messunsa: ”Osta kaikki mahdollinen! Erikoistarjous!”

Yöllä hytissä heilui. Laiva keikkui kuin kummitustalo, pilkkopimeä huone ja kolmen promillen humala tekivät olosta taianomaisen.

Koneellinen ilmastointi muutteli lämpötilaa: ensin laite kuumensi kopin tropiikin asteisiin, sitten kuului naksahdus ja jääkylmä höyry virtasi sisään.

Aamulla menin laivalta töihin. Päivä vierähti miinanharavointitehtävissä silmät umpeen muurautuneina. Ihanaa.

Henry Lehtonen
Kirjoittaja on turkulainen runoilija.