Siistitty satumaa, jossa kukaan ei kasva

Fantasiallinen Finding Neverland – Tarinan lähteillä on draamaelokuva skottikirjailija Sir James Matthew Barrien luomistyöstä. 1900-luvun alussa kirjailija loi klassikkohahmon laittaessaan lavalle pojan, joka ei koskaan halunnut kasvaa aikuiseksi.

Finding Neverland on elokuva siitä kirjailijan elämänvaiheesta, jossa syntyi Peter Pan sekä sadunomainen Mikä-mikä-maa.

Vuosisadan vaihteessa, Kensingtonin puutarhassa Lontoossa J.M. Barrie tapaa viehättävän perheen, leski Sylvia Llewelyn Daviesin sekä tämän neljä poikaa.

Lapsikatraaseen mieltyvä kirjailija alkaa viettää yhä enemmän aikaa perheen kanssa etääntyen samalla omasta vaimostaan. Iltapäivän lämpimässä valossa hehkuvat, fantasiaa pursuavat loputtomat leikit ja eritoten yksi pojista inspiroivat kirjailijan rakentamaan näyttämölle sadun, josta tulee sittemmin klassikko.

Marc Forster on taidokas ohjaaja, minkä hän todisti muutama vuosi sitten elokuvallaan Monster’s Ball. Finding Neverlandkin on sujuvaa liikettä kauniista kuvasta seuraavaan herkulliseen kohtaukseen.

Muuta se ei sitten olekaan. Peter Panin hahmon syntyminen motivoidaan lapsen halulla pysyä lapsena – hyvin pintapuolisesti tarinan synnyssä sivutaan itse kirjailijan motiiveja tehdä hahmo osaltaan kuvaksi omasta itsestään.

Kirjailijan pääosaa näyttelevä Johnny Depp pidetään koko ajan surusilmäisen ymmärtävänä ja harmittoman leikkisänä hahmona. Hänelle ei elokuvasovituksessa sallita ristiriitoja.
Elokuva pitää etäällä paljon muutakin. Barrien kohtaamiset mielitiettynsä Sylvian (Kate Winslet) kanssa putsataan intohimosta ja kiivaudesta. Kiintymys puristetaan tiiviisiin katseisiin ja viattomiin halauksiin.

Käsikirjoituksessa Sylvia on leski jo alunpitäen hänen kohdatessa kirjailijan, toisin kuin tosiasiassa olikaan. Biografia on täysin siistitty, se toimii nyt pikemminkin uuden sadun pohjana kuin juurikaan elämäkerrallisena.

Näyttävä ylöspano ei riitä, kun elokuvassa ei ole henkeä. Elokuva on kieltämättä nätti ja myös herttainen hyväuskoisuudessaan.

Henkilöhahmot eivät kuitenkaan kasva elokuvan mukana, vaan pysyvät stabiileina. Teoksen mekaaninen tragiikka ei taivu koskettamaan kunnolla, ja kaunis satumaailma pysyttelee etäisyyden päässä katsojasta.

Jenni Ukkonen