|
|
T
ervetuloa ylioppilaan laulukirjan kotisivuille! Ylioppilaan laulukirja on
kaikille opiskelijalauluista innostuneille tarkoitettu todellinen alan
perusteos. Yksiin kansiin on kerätty kattava valikoima parhaita
opiskelijoiden suosimia ralleja, niin uusia kuin vanhojakin ja suurin osa
lauluista on vielä varustettu nuotilla. Ylioppilaan laulukirja sopiin sekä
haalarin että frakin taskuun!
Näiltä sivuilta löydät tietoa kirjasta ja sen lauluista. Osaa lauluista pääset myös selaamaan PDF -muodossa melko samannäköisinä kuin ne ovat kirjassakin. TAUSTAA Ylioppilaan laulukirja syntyi kahden laulunlyömän opiskelijan, Erkki Nurmisen ja Ontrei Sarpanevan pitkän toimitustyön tuloksena. Vuosia jatkunut kokovartalokosketus opiskelijalaulantaan sitseissä, vuosijuhlissa, ainejärjestöissä, opiskelijakuoroissa ja -kvarteteissa oli synnyttänyt haaveen: haluttiin tehdä "erilainen" ja vähän parempi opiskelijalaulukirja, johon olisi koottu lauluja eri opiskelijapiireistä, yliopistoista, korkeakouluista, ainejärjestöistä, osakunnista. Ja kirjaan piti saada uuden oppimista helpottamaan myös nuotit, vaikka monesti "oikeaa" säveltä ei ole olemassakaan. Toimitustyön ohessa ehtivät kirjan tekijät jo valmistuakin, Ontrei kone-DI:ksi ja Erkki kemian FM:ksi. Työ saatiin viimein päätökseen viime vuonna ja julkaisijaksi sovittu Turun yliopuston ylioppilaskunta otti kirjasta ensimmäisen painoksen kirjapaino Raamattutalossa. Tämän jälkeen opuksesta on piisannut iloa jo monissa juhlissa. Rankimmat ainakin laulun kannalta ovat varmasti olleet kirjan läpilaulajaiset, joissa yhtäjaksoista ölinää riitti yli 14 tuntia. Nyt toisena olemassaolovuotenaan Ylioppilaan laulukirja on löytänyt tiensä myös nettiin. Näin useammat asiasta kiinnostuneet voivat saada tietoa kirjasta ja sen lauluista. Osa lauluista on luettavissa PDF-muodossa melko samannäköisinä kuin ne ovat itse kirjassakin. Tulevaisuudessa laulujen määrää näillä sivuilla voidaan vielä pyrkiä lisäämään. Koska laulukirja kunnioittaa tekijänoikeuksia, julkaistaan näillä sivuilla kuitenkin vain vapaita lauluja, jotka eivät vaadi julkaisulupaa keneltäkään. Itse painetusta kirjasta julkaisuluvat on pyydetty ja asianmukaiset korvaukset maksettu YHTEYSTIETOJA Kirjan ensimmäistä painosta myy sen julkaisija Turun yliopiston ylioppilaskunta hintaan 60 mk. Kirjaa saa ostaa TYY:n kansliasta, Ylioppilastalo A, Rehtorinpellontie 4, Turku. Voit myös ottaa yhteyttä ylioppilaskunnan kansliaan (02) 276 9610 ja pyytää toimitusta postitse (jolloin maksettavaksesi tulee vielä postimaksu). Kirjan toinen painos on tarkoitettu avoimeen myyntiin ja sitä pitäisi aikanaan saada hyvin varustetuista kirjakaupoista. Kirjaa tarjotaan myös jälleenmyyntiin kaikille ylioppilaskunnille. Jos haluat tietää lisää toisen painoksen ilmestymisaikataulusta ja mahdollisuudesta tilata sitä ota yhteyttä TYY:n hallituksen kulttuurivastaavaan, puheenjohtajaan tai pääsihteeriin (ks. TYY:n yhteystiedot). Palautteen kirjan sisällöstä voit mieluusti suunnata toimitukselle. Päätoimittaja Erkki Nurmisen tavoitat sähköpostitse osoitteesta enurmine@abo.fi ja Ontrei Sarpanevan osoitteesta ontrei@netti.fi. Kuvituksesta voit keskustella Kaj Walleniuksen kanssa kajwallenius@hotmail.com. Tekijänoikeuksiin ja julkaisulupiin liittyvissä kysymyksissä voit kääntyä julkaisijan puoleen.
|