SELL 2007 Raportti



SELL 2007 Students Games, 16 - 20.toukokuuta 2007, Kaunas, Liettua



Aloittakaamme kuvasarja tällä kuvalla joka kokonaisuudessaan kuvastaa SELL 2007 turnauksen mentaliteettiä TYUS:in kannalta.


Matkamme alkoi synkästä Helsingistä keskiviikkona 16.5.2007. Ensimmäisenä Vilnan kauniiseen kaupunkiin matkusti Peuna "Nando de LaSoya" Rantala. Sekä vain muutamaa tuntia myöhemmin paikalle pörähtivät Kimmo "JimBob" Pajunen


sekä Tuomas "Hapis" Haapanen. Vielä tässä vaiheessa oli TYUS:in matkajärjestelyt kohdallaan. Kolme ensimmäistä onnellisesti perillä. Liettuan valloitus oli alkanut!!


Illan viimeisenä aaltona piti Liettuaan vyöryä kolmikko Pakarinen - Väisänen - Kauppila. Lento oli kuitenkin myöhässä joten teho tiimi Kauppila - Väisänen lähetti Pakrun kentälle vartioon ja siirtyivät itse Helsingin iltaan aloittamaan kovissa taistoissa vaadittavan nestetankkauksen. Loppujen lopuksi lento oli kolme tuntia myöhässä. Tähän Kauppila - Väisänen tehotiimi vastasi kuitenkin tutun TYUS:mäiseen tapaan ja oli kolme tuntia ja kaksi minuuttia myöhässä, näin ollen myöhästyen lennolta. He kuitenkin saivat lennot seuraavalle illalla ja saivat aloitettua matkansa.


Poikien myöhästymisestä johtuen kaksikon Bee - Matts romanttinen lento Helsingistä Vilnaan oli pilalla koska edellisen illan tehotiimi oli sijoitettu heidän edessään olevalle penkkiriville.


Pitkän matkan ja monien mutkien päätteeksi oli koko tiimi saapunut hotellille. Kuitenkin järjestäjien säädöistä johtuen oli urhean soturijoukkomme majoitus muuttunut. Ja uusi sijoituskohde oli paikallisen järven rannalla, Kaunasin jahtiklubin naapurissa, sijaitseva Romo Uostas hotelli.


Jälleen kuitenkin oli kyseinen kömmähdys päätynyt tyussin eduksi ja paikallinen majoitus osoittautui varsin miellytävän oloiseksi. Huoneissa oli kuitenkin vain parisänkyjä ja sängyissä vain yksi kahdenhengen peitto. Tämä ei kuitenkaan pelaajia haitannut vaan rohkeasti ryömien he sijoittuivat yöksi lusikoimaan ja nostamaan ryhmän koheesiota. Toisena päivänä saimme kuitenkin lisää peittoja joten koheesion nostatus jäi yhteen yöhän. Peittojen lisääminen ei kuitenkaan kaikkia miellyttänyt, sillä eräs nimeltä mainitsematon joukkuelainen sai traagisen herätyksen aamuyöstä kun känninen joukkueen maskotti ryömi saman peiton alle piiloon.


Majoituksen arvoa nosti myös parvekkeelta avautuva näkymä.


Ensimmäisenä peli aamuna oli joukkueen olo varsin eloisa. Jopa Ville vetreytyi näyttämään joukkueelle miten oikea oppisia ojenta liikkeitä suoritetaan.


Urheilijoiden aamupala oli tarjolla LAPE:n areenan hallissa. Tosin TYUSmaiseen tapaan meidän aamupalamme oli sijoitettu Kaunasin Jahtiklubille. Syötyämme aamupalan oli viimeisten tekniikkapalavereiden aika. Kuvassa Pekka näyttää oikeaoppisen noston muulle joukkueelle etteis sitten pelissä tulisi sekaannuksia.


Myös passarin paikka oli aamulla vielä avoinna ja ojentajaliikkeiden vetreyttämänä Ville uskaltautui antamaan näyttöjä. Paksu-Make kuitenki loppujen lopuksi kuittasi paikan itselleen.


Kisojen ensimmäisessä pelissä joukkueen tunnelma oli varsin korkea. Itseluottamus huipussaan ja Ville uskaltautui esittelemään taitojaan. Kyseisessä liikkeessä suoritettaan iskulyönti suorin vartaloin.


Myös keskipeli toimi jotenkuten. Kuvasta huomion arvoisia asoita analysoitavaksi ovat seuraavat: 1. Onko matkan suhde pallosta kaatuvaan passariin sama kuin lyöjään? Sekä, 2. Onko paterilyönnin kovuus suoraan verrannollinen lyöjän suun avoimuuteen?


Välillä niin kameramiehen kuin pelaajienkin huomio siirtyi paikallisiin naisemiin.


Ensimmäisen pelipäivän jälkeen, johon sisältyi yksi 2-1 hävitty peli Viroa vastaa, siirryimme takaisin hotellille nauttimaan nesteitä. Kuvasta päätellen ainakin LadyBoy ja Pakru olivat antaneet kaikkensa kentälle ja oli latauksen aika.


Pyydettyämme respan blondia laittamaan saunan päälle, siirryimme aterioimaan ja odottamaan saunan lämpenemistä.


Hetkellisen rauhoitumisen jälkeen alkoivat kaikki näyttää taas normaaleilta, Matts tekstaili kotiin.


LadyBoy himoitsi tuoppia.


Ja Nando pyydysti kärpäsiä.


Pikaisen ruokailun jälkeen siirryimme sauna ja allas osastolle nauttimaan ansaitusta levosta.


Kyseinen lepo jäi kuitenkin varsin lyhyeksi kun Vilski repäisi Stumbras pullon hihastaan. Kieltäytyisitkö itse jos tämän näköinen kaveri tarjoaisi ryyppyä?


Kyseisen saunan kiukaalle ei varmaan koskaan ollut heitetty vettä. Joten kun sinne ensimmäinen satsi irtosi, ämpäristä jossa oli todennäköisesti säilytetty klooria, oli kopin höyrytkin asian mukaiset. Niinpä pienimpiä alkoi heikottaa jo oli aika ottaa astetta "löysempi" asento.


Kisatunnelmissa TYUS osallistui myös lentopallon lisäksi kahteen muuhun lajiin, uimahyppyihin ja pari kuviokelluntaan. Näistä ensimmäisenä oli vuorossa uimahypyt joissa taitojaan esittelee JimBob.


Seuraavana lajina vuorossa oli pari kuviokellunta. TYUSin kelluntajoukkueessa mukana oli JimBob sekä jo astetta puhtaampi hippi. Parin vaativaan ohjelmaan kuului myös kuvassa näkyvä liike nimeltä "Munasukellus".


Saunasta selviydyttyään siirtyi joukkue takaisin huoneidensa parvekkeelle nauttimaan virvokkeita.


Hyvästä nestetankkauksesta sekä pari kuviokellunnan menestyksestä johtuen intoutui Kauppila jopa näyttämään hippien salaisi tanssiliikkeitä.


Myös LadyBoylla oli oma jipponsa mielessä. Banaania ja shamppakaljaa.


Myös Vilkinssonilla oli jotain mielessä. Ilmeisesti jotain niin metrohomoa että jopa Jannea alkoi nolottaa...


LadyBoy ja Metrohomo seikkailee!!!


Paikallinen rock bändi paikallisella klubilla. VOKAT KAAKKOON JA LAVALLE MOSSAAN!!!!


Paikallinen Ville Valo.


TYUSin 8 henkinen joukko oli varsin vakuuttava näky Kaunasin kaduilla, eikä näin ollen paikalliset uskaltaneet edes liikkua samalla puolella katua meidän kanssa.


Keväisen kauniissa ilmassa oli myös huomatavissa todellista veljesrakkautta.


Toisen päivän toisessa pelissä näki TYUS jotain täysin uutta. Saksalaisen joukkueen 45 minuutin venyttely-voimistelu maraton oli jotain sanoin kuvailematonta. Heiltä löytyi liikkeitä joka lähtöön. Tuskinpa kaikilla edes on nimeä. Kun taas kyseisenä aika TYUS kunnostautui lämmittelemään kentällä 2 pelaajan voimin kerrallaan kiertävällä vaihdolla.


Rakotorjunta mallia JimBob - Matts.


Oli meillä sitten vähän mallikkaampiakin torjuntoja.


Saksalaisille keskihyökkäyksen mallia.


Tissit!!! Ei kelpaa, se on palindromi!!!


Ja todistettavasti TYUS on edes kerran turnauksen aikana ollut johdossa.


Pelin temmellyksen tiimoilta Nandokin innostui kuppi nostoihin.


Väliajalla TYUS nautti muiden pelistä sekä muodosti suhteita ensi kesän SELL kisojen järjestelytoimikuntaan. Kuvassa myös kaupungin komeimmat housut omaava OLLin neitonen jonka Nando number 5 myöhemmin selätti nurmikolla ja tatuoi.


Rankkojen pelien jälkeen oli aikaa istua alas yhteis lounaalle ja analysoida päivän pelit.


Analysoinnin lopputuloksena oli salakuvat naapuripöydän tytöistä.


Nyt ei kyllä löydy sanoja.


Eikä kyl tähänkään.


Ruoan jälkeen oli pohjien oton paikka hotellihuoneessa. Täytyy myöntää että hivenen häiritsevän oloisen irstas katse LadyBoylla.


Jopa tapajuoppo Vilskillä alkoi silmiä painaa, mutta nou hätä, uuteen nousuun. Ilon kautta.


Aamulla Paksu-Make, niinkuin muukin joukkue, sai herätyksen klo 07.00 paikalliselta lentopallo kaunottarelta Iewalta joka oli edellisenä iltana jäänyt Villen ja Kauppilan matkaan. Täytyy edelleenkiin kumartaa pojille, pisteet tuli kotiin.


Vaikka herättäjä olikin kaunis kesti Pakrulla hetki saada tajuntansa matkaan.


Paksu-Make antaa "Evil Eyeta".


Klo 07.30 Sunnuntai aamuna. Iewan voimin TYUS kovaa tahtia kohti uutta nousua. Kuvasta herää myös kysymys siitä mitä Nando piilottelee pyyhkeensä alla.


Huoneet on luovutettu ja joukkue suuntaa kohti keskustaa seuraamaan palloilun finaaleja ja syömaan uuden ystävänsä ja oppaansa, Liettuan ihmenaisen joka ei ollut edellisenä yönä nukkunut tippaakaan kun taas kaikki TYUS laiset olivat vuoron perään torkkuneet sekä naisen joka joi huomattavasti enemmän kuin yksikään TYUS lainen.


Rento meininki jatkui myös paluumatkalla suomessa. Kuva kuvastaa hyvin jäsenten olotilaa.


Joten kyllä tässä reissun tiimellyksestä aika sanattomaksi näin matkanjohtajan ominaisuudessa on mennyt. Laskujen mukaan kuudet kännit ja pari säynävää. Joten kiitos kaikille osallistujille minunkin puolesta ja ensi vuonna uudet juomat ja uudet kujeet sitten Espoossa. JimBob Metrohomo kuittaa ja toteaa vain, KIITOS TURKU!!! KIITOS TURKU!!! KIITOS TURKU!!! KIITOS TURKU!!!