Albatross Naantali - TYUS 2-3 (21-25, 25-13, 25-20, 25-27, 14-16)
Kylmä vaalipäivä sai TYUS:n kokoontumaan vaalihuoneistolle Naantalissa. Vastaan marssi tuttu Alba, vain Komssia jäätiin kaipailemaan. TYUS oli treenannut koko viikon uusia kuvioita, joita ei kuitenkaan tarvinnut lopulta ottaa käyttöön, kun Juha ehti kuin ehtikin peliin. Juhalla oli aamupeli alla ja kuusi eiliseltä, joten mies passitettiin heti keskelle. Toisen keskarin paikan otti Ooppa, joka oli taas onnistuneesti viimeistellyt pelikuntoaan Turun yössä. Passariksi napattiin Matte, ja yp:ksi vanhojen vuosien tutkapari Lex/Tombo. Hakkuriksi pääsi Andrea ja hyvin erikoisen liberokomennuksen sai Kössi. Liberon elämää yritettiin vaikeuttaa mahdollisimman paljon, pitämällä häntä kentällä vain Ooppan paikalla. Juhaa ei tohdittu ottaa lainkaan penkille.
Alba heitti keskelle Sipan ja Laihon, laidoille Jarskin ja Jan:n, hakkuriksi Mikon ja passariksi Pasin. Ensimmäinen erä alkoi TYUS komennossa. Alban aikalisät 14-18 ja 19-23. Erän loppupuolella Jan siirtyi penkille ja tilalle tuli Ilpo. Puhis paiskoi hommia liberon tontilla. TYUS pokkasi erän 17 minuutissa 25-21.
Toiseen erään Alba jätti Ilpon Jan:n tilalle, muuten mentiin samoilla. Erä alkoi TYUS:lla surkeasti. Ensin petti vastaanotto, ja tämän jälkeen kaikki muukin. Aikalisät otettiin jo 5:3 ja 8:3 tilanteissa. Erän lopulla Tombo ja Matte tulivat vaihtoon ja tilalle Jussi ja Matti. Erä kesti 15min ja taululle tuli luvut kotijoukkueelle 25-13.
Kolmanteen TYUS passitti liberoksi Jussin. Muuten palattiin alkuperäiseen kokoonpanoon. Tämäkin erä alkoi huonosti. Aikalisät 2-5 ja 4-9 tilanteissa. Tässä kohtaa TYUS sai pienen valonpilkahduksen ja Alba joutui ottamaan aikalisän 9-7 tilanteessa. Alba vei ja TYUS vikisi. Nostoa ei saatu kuntoon ja erityisesti allekirjoittanutta ilahdutti Laihon syöttöputket. Erä Alballe 25-20.
Neljänteen erään TYUS kaivoi taistelutahdon takaisin. Kone käynnistyi yskien, mutta käynnistyi kuitenkin. Liberon mahdoton tehtävä lakkautettiin ja nostoa alettiin ottaa ylös kahden YP:n voimin. Alba otti aikalisät 14-17 ja 16-20 tilanteissa. TYUS päästi vielä Alban iholle ja oli pakotettu aikalisään 21-22 johdossa. Erä eteni jatkopalloille, mutta lopulta TYUS kantti piti ja erävoitto kirjattiin 25-27 vieraille.
Viides erä eteni tiukasti. TYUS oli alussa perässä ja käytti aikalisät 9-8 ja 11-8 tilanteissa. Andrean tilalle vaihdettiin Jussi. Tästä saimme hyvän putken päälle ja Alba pakotettiin aikalisään 11-10 kohdalla. TYUS vain lisäsi kaasua ja pian peli olikin jo 11-12, kun vietimme Alban toista aikalisää. Hieno 4 pisteen putki TYUS:lle! Erä ei kuitenkaan vielä siihen ratkennut, vaan Matten kaksoisvirhe antoi Alballe jo eräpallon 14-13 (sanottakoon Matten pelastukseksi, että päivän tuomarilinja oli tiukempi kuin liigassa ja kaksoisvirheitä puhallettiin kaksinumeroinen luku). Joukkue ei muistanut enää pelin jälkeen miten peli saatiin tasoihin 14-14, mutta tämän jälkeen allekirjoittanut otti päivän ensimmäisen torjunnan nappaamalla Laihon kiinni keskeltä, jonka jälkeen Lintu lähti syöttämään. Jussin leija puri ja nosto tuli suoraan Ooppalle vastapalloksi, eikä marinoitu keskari erehtynyt. Näin erä kääntyi vieraille 16-14.
Yleisesti ottaen peli oli aika heikkoa ja erittäin ailahtelevaa. Liberoille (Janne ja Jussi) ei juuri mahdollisuuksia annettu erikoisen strategian johdosta, mutta hienoa että molemmat pääsivät paikalle auttamaan joukkuetta. Keskellä Juha pelasi mallikkaasti, vaikka ei ole lähiaikoina juuri sillä tontilla pelannutkaan. Lex oli erittäin hyvä laidassa ja nostokin toimi. Allekirjoittanut nousi viime pelin vajoamisestaan lähemmäksi omaa tasoaan ja Matte sekä Ooppa pelasivat kelpo pelin. Andrea ei saanut juurikaan ruokaa hakkurin tontille, mutta hoiti ne vähän pallot mallikkaasti kenttään. Matti valmensi hienosti ja tuki joukkuetta hädän hetkellä.
Viime peli päättyi karvaaseen viidennen erän tappioon, joka nyt kuitattiin hienosti. Hienoa venymiskykyä joukkueelta. TYUS on valmis keskiviikon revanssiin Narvista.
-Tombo
TYUS - Pori Lentis 2-3 (25-21, 22-25, 25-27, 27-25, 14-16)
Ensimmäistä erää vei TYUS, toista Pori. Kolmannessa tombo nappasi turhan keltaisen ja selvä kaula kutistui lopulta tappioksi. Neljännessä TYUS heräsi viime hetkillä ja teki hurjan nousun. Viimeisessä Pori sai haluamansa revanssin ja pääsi ajelemaan länsirannikkoa hyvillä mielin. Kelpo ryhtiliike TYUS:lta neljännessä, lupailee hyvää kauden viimeisiin peleihin.
Raision Loimu Juniorit - TYUS 1-3 (27-29, 25-18, 23-25, 17-25)
Raisiossa Loimu antoi kelpovastuksen TYUS:lle. Lopussa hieman niska niksahti, mutta muuten kelpoa vääntöä puolin ja toisin.
TYUS - Kosken Kaiku 3-2 (18-25, 25-18, 21-25, 31-29, 15-13)
Pelistä on kuultu paljon löpinää, mutta rapoa ei ole nähty. Kuka lie sitäkin panttaa.
Tilaa TYUS huivi
Tämän joulun paras lahjaidea on pehmeä paketti, aito ja alkuperäinen TYUS-kaulahuivi talven muotiväreissä! Kukapa haluaisi kyntää adventtisohjoa kaupungilla tai sulloutua ostoshelvettien tungokseen, kun kerralla voi hoitaa niin äidin, iskän, sisarusten kuin oman kultamussukankin joululahjan hankkimisen oman työpisteen leppoisasta rauhasta käsin.
Tämän mahtavan mahdollisuuden meille suovat aina niin vekkulit teutonit, jotka omin pikku kätösin kutovat tarpeemme mukaisen määrän tyylikkäitä huiveja. Huivit ovat kooltaan 145x17cm + hapsut ja materiaaliltaan ne ovat 100 % polyakryyliä. Huivi on kaksipuolinen ja –kielinen, joten se sopii kansainväliseenkin meininkiin. Kyseessä on siis lämmin ja edustava asuste, joka varmasti kääntää katseita ja aiheuttaa ihailua ja jopa kadehdintaa kanssaihmisissä.
Oletuksena on, että tilauksia tulee ainakin 15, jolloin tiukoilla laskukaavoilla saadaan yhden huivin hinnaksi 15 ä. Hinta laskee huivien määrän kasvaessa eli kannattaa keskittää koko joululahjabudjetti Matteuksen Valintaan. Hintaa on pyöristetty käytännön syistä joitain senttejä ylöspäin, mutta mahdollinen ylijäämä käytetään TYUSin juniori- tai senioritoimintaan. Klassisen tyylikäs kaulahuivi on myös oivallinen tapa muistaa Seuran lukuisia yhteistyökumppaneita sekä napata henkinen niskalenkki vastustajajoukkueista.
Huivit toimitetaan esim. treeneissä, peleissä, pikkujouluja edeltävissä TYUS-Old TYUS –turnajaisissa tai itse pikkujouluissa. Mikäli olet estynyt saapumaan em. tapahtumiin, saa Kusti luvan polkea huivin/-t perille, joskin tämän palvelun kustannukset ovat vielä kartoittamatta.
Sitovat tilaukset Matteukselle osoitteeseen mmattila@abo.fi viimeistään 29.11.2011, tietysti mieluiten heti tänään. Laskutus tapahtuu huivitilauksen lähtiessä valmistajalle.
TYUS-Kaarinan urheilijat 30.11.2011
1-3 (21-25, 19-25, 25-19, 18-25)
Marraskuun viimeisenä keskiviikko-iltana TYUS-pelurit kokoontuivat Iskeriin sen verran harventunein joukoin, että nostoväkikin oli kutsuttu mukaan allekirjoittaneen muodossa. Samalla taisi tulla pelattua ensimmäinen täysi ottelu TYUSsin riveissä (ainakin pariin kauteen, vanhempia en muista). Mukaan olivat saapuneet 1. erään lisäkseni Juha (yp), Masa (vaihdossa), Ooppa (k), Oba (k), Matte (p), Kaakeli (h) ja Lintu (yp). Vastassa oli rutinoitunut Kaarinan Urheilijoiden porukka, jonka naamat ovat vuosien saatossa käyneet tutuiksi, mutta usean nimeä en tiedä. No nyt tuli pöytäkirjasta niitä opiskeltua. Kovin minua varoiteltiin jujuttavasta passarista, mutta yhtään ei jujuja tullut.
Ensimmäinen erä alkoi melko hermostuneissa merkeissä. Vastustaja sai nostomme melko helposti rikki ja sitä kautta Mattella oli vaikea työ passaushommissa. Tosin on todettava, että keskimiehet Ooppa-Oba hoitivat tonttinsa hyvin kun passin vain saivat. Yp-rintamalla oli vaikeampaa, ja vastustaja pommitti Juhaa ja Lintua kovalla kädellä. Omakin vastaanotto liberon tontilla oli hermostunutta. Erä vastustajalle. Toinen erä meni samoja latuja, ei siitä sen enempää.
Kolmanteen erään saapui virkistynyt TYUS. Nosto saatiin paremmaksi ja liberokin alkoi tunkea esiin yp:den välistä nostohommiin. Matti passaili, Kaakeli ja Juha yypeinä ja Lintu hakkuroi. Erä tuli meille melko selvin lukemin. Ei se nyt niin vaikeata ollutö
Neljännessä erässä sama meno jatkui. Nosto oli melko laadukasta, mutta vastustajakin nosti tasoaan: Pitkät pallot päätyivät usein kaarinalaisille. Hyökkäystemme laatu oli myös aika vaihtelevaa, varsinkin jatkopalloissa. Lisäksi joukkue kaipaisi lisää tehoa syöttöihin. Neljäs erä meni kaarinalaisille, jatkot proffassa.
Itselläni alussa haittasi todella ohut ottelutuntuma sisälentiksestä, mutta loppua kohden alkoi paremmin ”lyyti kirjoittamaan”. Pikkujouluja ja youtube-videota odotellessaö
Janne E.
TYUS - Maskun Kataja 3-0 (25-10, 25-12, 25-23)
Kauden toinen nollapeli, ei huono.
Nakkilan Paterit - TYUS 2-3 (25-21, 10-25, 25-21, 27-29, 14-16)
Marraskuu, sunnuntai, vieraspeli parin tunnin ajomatkan päässä. Luvissa seitsemän miestä, Iskerillä koolla viisi ja yksi tiedossa matkalla oottelemassa. Yhtä yöpelien uuvuttamaa keskimiestä soitellaan hereille ja mietitään että kukahan muu siihen keskelle sitten laitetaan jos se yksi löytyy edes löytyy jostain. Siinä oivalliset lähtökohdat Nakkilan kaatamiseen. No keskari saatiin kyytiin ja toinen yypeekin poimittiin matkalta, sitten pohjoiseen.
Hallille saapumisen ajoitus vaikutti liki täydelliseltä ja paikallinen kepappilakin ehdittiin paikallistaa jo ennalta, tästä kiitos kuski-Juhalle. Lämmittelyssä ilmeni vain jokin Nakkilan erikoinen, aikapoimu joka lyhensi syöttö-vastaanotto-osuuden lähelle ehdotonta minimiä hallin kellon ollessa 6-7 minuuttia vaille tasan. Joukkueen täytynee valita keskuudestaan aikavyöhykevastaava, jonka vastuulla on saada ajokin siirtymäaika, joukkueen sisäinen aikakäsitys, hallin kello ja tuomarien kronometrit osumaan edes viiden minuutin sisälle.
No edeltä jo nokkelampi arvaa ettei ensimmäinen erä ollut urheiluseurallemme varsinainen menestys. Erää tarvottiin eteenpäin seitsikolla, jossa oli Matte passarina, Masa hakkurina, Leksi ja Kaakeli yypeinä ja keskellä Ooppa ja Juha. Liberona sitte aluks mää eli Janne K, yksi nosto lipsui seinille ja joku peippi jäi hakematta mutta ei se ekan erän paskuus yksin omaan piikkiin mennyt. Laiskanlaista ja innotonta toimintaa aika lailla kaikilta, vastustaja ei esittänyt ihmeellisiä mutta nosti kohtuuhyvin ja löi varsinki nelospaikalta kovaa takakulmaan. Torjuntoja ei vielä ekassa erässä meille paljon kertynyt.
Eerä meni, toiseen sitten sen verran uusin kujein että Masa vaihtoi allekirjoittaneen kanssa paikkoja päikseen ja pelasi siitä lähtien liberona neljä erää. Itse olin erän alussa aivan unessa hakkurin paikalla puolustaessa, mutta homma lähti onneksi muilta osin sujumaan iloisesti rallatellen. Torjunnoista suoria tappoja tai sitten vaimennuksia haettiin peliin ja hyökättiin järkevästi pisteiksi. Ote pysyi erän loppuun asti ja peli tasan 1-1, toisen erän pinnat murskaavasti 10-25.
Sitten kolmas erä tasapaksua suorittamista ja turpiinhan siinä tulee. Pisteitä mätki pääasiassa vastapuolen kokenein kaveri nelospuolen yypeenä, keskeltä ei Nakkila paljoa pelannut ja niitä vähiäkin hyökkäyksiä saatiin hyvin torjuttua ja välillä puolustettuakin. Varsinkin kolmikko Matte-Juha-Kaakeli teki verkolle hyvää muuria tässäkin erässä. Olikohan se sitte tässä 3. erässä kun katsomon kokeneimmat innostuivat huutelemaan päätuomarille, kun tämä aivan oikein vihelsi lopulta kiistapallon tilanteessa, jossa oli ensin tulkinnut Masan ja Leksin salamannopeaa varmistustilanteen lyhytsyöttöpeliä sekä selän takaa arvaamalla että väärin. MIstä sitten em. kaksikko intoutui siirtymään nelospaikalta kohti kakkospaikkaa lähemmäs päätuomaria pitämään lähes yhtä nopeaa puheavustettua mutta vahvasti myös mimiikkaan perustuvaa esitystä äskeisestä tapahtumaketjusta sekä sen oikeellisesti tuomaritulkinnasta. Peilisolut ja perinteet kunniaan, hauskahan se on että on edes jossain yleisöä joka jaksaa välillä huudellakin.
Neljännessä taidettiin olla lopussa jonkin verran takana ja olikohan vastustajalla ottelupallokin. Pöytäkirja auttaisi kyllä noissa numeroasioissaö No joka tapauksessa joukkue nousi ahdingosta ja 4. erä meni jatkopalloille. Niitä sitten tahkottiin kunnes TYUS nousi rohkealla pelillä eräpalloasemaan ja väänsi erän itselleen 27-29.
5. erää lähti syöttämään Paterien passari, meidän keskihyökkäys epäsynkronissa ja piste kotijoukkueelle. Sitten Kaakeli takoi nelosesta pisteen. Vastustaja kuittasi omalta nelospaikaltaan ja teki vielä 3. pinnan. Sitten meille yksi ja toisille taas kaksi, huono tahti.
Leksi niittasi onneksi nelosesta rajaan, vastustaja teki yhden pinnan kakkospaikalta, Leksi taas yhden nelosesta. Sitten Ooppan komea tappotorjunta. Seuraavaksi Masa haki vaimennuksen peliin ja Ooppa torjui taas pisteen. Vaihteeksi onnistui vastustaja keskeltä, sitten Leksin rajalyönti livahti 5 cm leveäksi. Ooppa torjui taas. Sitten sössittiin ja vaihdettiin puolta kai pinnan verran tappiolla.
Puoltenvaihdon jälkeen Kaakelin tsekkaus verkkoon, seuraavaksi samalta mieheltä paikkaus jatkopallopinnalla. Sitten vastustaja sössi keskihyökkäyksen ja Nakkilan kapteeni piiloutui paitaansa. Nakkila teki pinnan nelosesta torjunnan kautta mutta sössivät seuraavan verkkoon. Sitten Nakkilan pinna vaihteeksi kakkosesta mutta tutusti pitkään kulmaan. Meiltä epäonnistunut keskihyökkäys ja taas oli tasaista. Nakkisormilla verkkosyöttö, Kaakeli vastasi syöttämällä hypärin verkkoon. Sitten kotijoukkueen lyönti leveäksi.
Seuraava pallo oli sitten ennätyspitkä, pallo ylitti paria sekuntia vaille minuutissa verkon pitkästi toistakymmentä kertaa valtaosin jopa hyökkäyssuorituksilla kunnes allekirjoittanut sai kunnian sohaista sen nelospaikalta Nakkilan puolustuksen kautta kenttään. Tästä isännät suivaantuivat ottamaan aikalisän mikä veikin edellisessä maratonpallossa biitsitaitojaan käyttäneen Juhan seuraavan syötön verkkoon. Matte pyysi meille vuorostaan aikalisän ja isännät innostuivat onneksi vaihtamaan passarinsa tilalle raameiltaan lupaavamman torjujan. No eivät saaneet sitten jatkopallosta passia aikaan ja pinna meille, ei niin suuri yllätys. Passari takaisin peliin, mutta seuraavan nelospaikan lyönnin Masa poimi hyvin peliin ja Kaakeli iski pisteen. Ottelupallon voittamista päästiin yrittämään ensin Maten torjunnalla jonka Nakkila vielä varmisti lattianrajasta peliin, mutta sitten Leksi napautti pallon ulos paikallisen passarin käsistä. Erä meille 14-16 ja ottelu 2-3 jiihaa.
Vakoilin nämä viidennen erän tapahtumat videotallenteesta, ja niitä pääsee muutkin ihmettelemään osoitteessa http://www.youtube.com/user/TYUSORG
Ooppa aka Borssi (vai silti Börssi vai missä niitä nuoria miehiä uuvuttavia konsolipelejä öisin pelataan?) osui kuskivuoroon ajelemaan joukkueen Turkuun, aluksi toki lastulihatankkaus pelaajille ja lopuksi Turun päässä sitten dieseliä vuokra-ajokille. Vajaan kahdeksan tunnin reissu tehty, kaksi sarjapistettä ansaittu.
Pelin ulkopuoliset erityismaininnat pukukopille joka oli makkaraperunoitu huolella jo ennen meitä, ottelupöytäkirjalle joka ilm. allekirjotettiin mutta jota ei koskaan saatu (protestin paikka, mutta kenelle?), hyvälle salille, Hima-kebabin salaattipöydälle ja sille ihmiselle, joka oli printannut hallin ovessa olevaan aaneloseen paljon muuta kirkkaahkolla ja kohtuullisen luettavalla sinisellä fontilla ja sitten pariin kohtaan max. haaleankeltaisella jotain jota piti mennä valoa heijastelevan ovilasin läpi siristelemään omallakin haukankatseella noin 15-20 cm päästä: joo arvasitte oikein, vanhusten vuorojahan ne. Helppo Nakkila vanhuksille - siinä ois hyvä slogan kunnanisille, lahjotan käyttöön ihan ilmatteeks.
- Janne K
TYUS - Alba Naantali (24-26, 25-18, 25-14, 25-22)
Marraskuu ja Iskeri - mikä lyömätön yhdistelmä. Keskiviikko ilta täytti salin jälleen toinen toistaan innokkaammista pelaajista. Ja tehtiinpä sitä historiaakin, paikalla oli viisi kolmossarja tuomaria: kaksi kentällä, kaksi töissä ja yksi katsomossa.
TYUS esitteli jälleen uuden pelaajan, vaikka kyseessä olikin hall of famen kärkipään nimi. Lex kuittasi lisenssin nimiinsä ja puki liberopaidan päälleen. Kentälle marssitettiin keskareiksi Olli ja Opa, yp:ksi Kaakeli ja Juha, passariksi Matte ja hakkuriksi allekirjoittanut.
Erän alussa kaksi katsojaa saivat ilokseen huomata, että pimenevä marraskuu ei ollut syönyt pelaajien energiatasoja. Palloa räiskittiin pitkin seiniä voimalla, jota harvoin on iskerissä nähty. Allekirjoittanut oli jättänyt edellisen kuukauden treeenit väliin pyörähtäneen nilkan takia, mutta kauaa ei tarvinnut miettiä mihin TYUS oli energiansa käyttänyt. Tyyli ennen tehoja. Pystyyn lyönnit onnistuivat hienosti alkulämmittelyssä, mutta pelissä ne olivatkin sitten järjestäen leveitä. Erityismaininnan haluan antaa Ollille ja Kaakelille hienoista yrityksistä. Mieleen palasi hetkittäin ajat, kun tuli pelailtua Heikki Laaksoa vastaan.
TYUS paukutti koko erän menemään samalla miehityksellä, vailla tulosta. Erä ansaitusti järkevämmin pelanneelle vierasjoukkueelle.
Toiseen erään TYUS heitti hakkuriksi Jannen. Allekirjoittanut siirtyi tukemaan Mattia valmennustehtävissä (saatin edes yksi päättömästi palloa hakannut pois kentältä). Vierailija jatkoi voittaneella kokoonpanolla: pasi oli palannut vuosien jälkeen passariksi, jarski oli siirtynyt keskeltä hakkuriksi, laiho ja komssi pomppivat keskellä, mikko ja ilpo hoitivat tuplaroolia - nosto ja hyökkäys. Liberona toimi ilahduttavalla tunteella pelannut puhis. Vaihdosta voimaa toi kentälle sotilasmestari Metso ja Jan. Toiseen erään TYUS sai karsittua kovimmat lyönnit pois ja virheiden vähentyessä ote alkoi siirtyä kotijoukkueelle. Samalla Alban strateginen valinta pasin peluuttamisesta passarina alkoi kostautua noston pettäessä. Metso osoitti johtajuutta penkillä pitäen Puhiksen tuomarilta kalastelut aisoissa. TYUS sai useamman syöttöputken erässä ja aikalisät pidettiin tilanteissa 10-6, 21-17 ja 24-17.
Kolmanteen erään TYUS heitti hakkuriksi Jussin. Alba vaihtoi mikon ja jarskin paikkoja luultavasti paremman noston toivossa. Muutokset eivät muuttaneet pelin suuntaa, TYUS vei erän entistä selvemmin ja nopeammin. Aikalisät 16-11, 20-11, 21-14. Tässä erässä Matti ei ehtinyt tehdä menestyksekästä syöttövaihtoaan.
Neljänteen TYUS lähti samalla miehityksellä. Alba yritti luultavasti edelleen korjata vastaanottoaan ja yp:ksi tuli Jan jarskin kaveriksi. Hakkuriksi siirtyi Mikko. Erä lähtikin selvästi tasaisemmissa merkeissä liikkeelle. Alba alkoi jälleen taistella ja TYUS sortui paikoittain yliyrittämiseen. Ensimmäinen mehuhetki oli tyussin niukassa johdossa 10-9. Tämän jälkeen peliä vei alba. Erän puolivälin tiimoilla allekirjoittanut päätti hypätä boxiin testaamaan saadaanko joukkue hereille. Kaakeli sai huilivuoron. Vahvasti ei allekirjoittaneen paluu sujunut. Tuurilla lyöntipiste kolmannella yrittämällä ja päälle nosto seinille.. 15-19 tilanteessa TYUS otti jo toisen aikalisänsä. Valmentaja Matti sai haluamansa - syöttövirhe alballe aikalisän jälkeen. Syöttämään lähti Matte ja välittömästi TYUS sai kaventavan pisteen. alba oli pakotettu aikalisään 17-19 tilanteessa. Kuten kuvaan kuuluu, tällä kertaa TYUS teki syöttövirheen aikalisän päälle, 17-20. Allekirjoittanut alkoi hieman heräillä kohmeesta ja kalasteli pisteen viivalyönnillä Pasin hienoisella avustuksella. Syöttöruudusta käsin peli saatiin jo tasoihin. Vaihtopallotkin alkoivat toimia ja Matti pääsi tekemään odotetun syöttövaihtonsa. TYUS pääsi pitkästä aikaa johtoon eikä enää luopunut siitä. Jussi hoiteli syöttöruudusta loppunumerot 25-22.
Voitto tuli lopulta ansaitusti. Vastaanottoon jäi vielä parannettavaa, mutta tästä on hyvä jatkaa tuleviin koitoksiin.
Tombo4
23.10.11 Vuoristoratapelillä kauden vierasvoittotili auki (Pori Lentis - Tyus 2-3)
Sunnuntaiaamuna puolilta päivin oli Proffan eteen kerääntynyt 6 pelaajaa - Kaapeli, Matte, Masa,
Olli, Ooppa Ooppa sekä Juan Pablo Manuel. Vuokrabussissa oli näin ollen reilusti tilaa, muttei ainuttakaan
cd-soitinta. Iskelmäradion sekä Novan tahdittama matka kohti Poria saattoi siis alkaa.
Perille löydettiin hyvissä ajoin (akateemisen vartin verran yli tasan) ja kaikesta päätellen ainakin
aikataulutus oli osunut kohdilleen, kun omalla kyydillä pelipaikalle saapunut Iso-Tombo havaitsi hallia
etsiessään kiellettyyn ajosuuntaan ajavan pakettiauton, jonka aivan oikein tulkitsi olevan yhteiskyytimme
kulkuneuvo. Näin siis saavuimme kaikki peräkanaa neuvostoliiton aikaiselta näyttävän koulurakennuksen pihaan.
Alkulämmittelyssä nähtiin ihmeitä, kun lähes puolet (eli 3) TYUSin seitsikosta koitti motivoida
itseään pelisuorituksia varten harrastamalla jopa viivajuoksua. Tämä toimikin hyvin, iskurullauksesta saatiin
selvä 100-0 voitto.
Itse peliin sorvattiin kasaan ryhmitys, jossa Ooppa aloitti syöttövuorolla. Loput kentällä (vastapäivään):
Matte, Kaapeli, Olli, Tombo ja Don Juan. Masalla oli erivärinen paita, joten hän joutui liberoksi. Ensimmäinen erä
oli hajutonta, mautonta ja väritöntä lätkyttelyä, jonka aikana tehtiin kosolti virheitä puolin ja toisin.
Juuri minkäänlaista taisteluasennetta ei TYUSilta löytynyt ja isännät voittivatkin erän ansaitusti jatkopalloilla
26-24.
Erätauolla Tombo vei Maten nurkkaan häpeämään ja antoi kaiketi myös jonkinlaisia ohjeita passipelin
toteuttamisen suhteen. Myös vaihtopenkin tuntumassa käytiin keskustelua ja yksissä tuumin päätettiin ottaa
homma omiin käsiin. Näin myös tehtiin, Ooppan kirjatessa erän torjunta- ja hyökkäystilaston suvereenisti
omiin nimiinsä lähes kymmenellä pisteellä. Kun vielä alkukauden suurin yksittäinen ongelma, vastaanotto, saatiin
toimimaan lähes ideaalisella tasolla koko erän, oli vastustaja pelkkää paperia. Erälukemat eivät jättäneet
jossittelun varaa: 8-25.
Kolmanteen erään sitten jo hieman takki aukesi, kun allekirjoittanutkin lupasi erän aloittaneelle
Ooppalle olutta, mikäli tämä syöttäisi 25 ässää. Näin ei tietenkään käynyt, mutta pienen alkukankeuden jälkeen
jatkettiin erää siitä, mihin edellinen oltiin lopetettu. Ei tosin aivan erän loppuun asti, sillä ratkaisupisteiden
lähetessä päästettiin vastustaja turhaan lähemmäs. Lukemat olisivat voineet olla rumemmatkin, mutta tällä kertaa
erä TYUSille 19-25.
Neljänteen erään lähdettiin hyvällä ajatuksella päättämään peliä, mutta vastustajan hyvä peliasenne ja
kelpo suoritukset tekivät siitä ennakoitua vaikeampaa. Isäntien kapteeni T. Vikström (#11) näytti hyvää esimerkkiä
nostaen paikoitellen lähes koko kentän yksinään, eikä TYUSin torjunta/puolustuspelaaminen ollut toivotun virkeää.
Myös syöttövirheet, joita tuli luvattoman paljon läpi koko ottelun, olivat TYUSin kiusana eritoten tässä erässä.
Vastustaja pelasi omilla vahvuuksillaan, TYUS ihmetteli ja viidenteen erään mentiin lukemin 25-21.
Viimeiseen erään saatiin arpajaisista aloitusvuoro ja Maten syöttövuorolla asenteensa ja peli-ilonsa
jälleen löytänyt TYUSin etukenttä nappasi 4 torjunnalla (3 tappoa) kaulaa vastustajaan heti alkuunsa. Tästä oli hyvä jatkaa, peli kulki taas mallikkaasti ja puolia vaihdettiin tilanteessa 2-8. Tämän jälkeen pari vaihtopalloa
ja muutama nostovirhe TYUSilta oli päästää vastustajan vielä peliin mukaan. Aikalisä tilanteessa 6-9 kuitenkin
palautti pelin tason ja loppuerä mentiin TYUSin komennossa ja varmoin ottein otteluvoittoon pisteillä 10-15.
Koko ottelu siis 2-3.
Peli oli jopa TYUSin mittapuulla erikoisen ailahtelevaa, välillä pelattiin omien äärirajojen tuntumassa
nautittavaa, kaunista ja tehokasta lentopalloa, välillä taas sukellettiin todella syvälle. Ratkaisupalloissa,
varsinkin viidennessä erässä, nousi kuitenkin voitonhalu ja kokemus TYUSin eduksi, hyvä näin. Vastaanotto oli
suurimmaksi osaksi kauden parasta, toki virheitäkin nähtiin. Hyökkäyspeli oli jotenkin tahmean oloista ja passit
kummallisen korkeita. Näkyvin osa peliä lienee kuitenkin ollut käsittämätön määrä syöttövirheitä. Ottelun parhaana
pelaajana vastustaja palkitsi Tombon ruokalipukkeella.
Tähdistön allekirjoittanut valitsee seuraavasti:
*** - Ooppa Ooppa Selkeästi kentän paras tällä kertaa, loistavia torjuntoja ja hyvää asennetta!
** - Tombo Hakkuridebyytti sujui loppupeliä kohden parantuneilla hyökkäystehoilla.
* - Olli Varmaa, vaikkakin näkymätöntä työtä. Vähillä passeilla, hyvällä asenteella.
Erityismaininta kuuluu paikallisen kebab-ravintolan naapurissa olevalle kirjakaupalle, jonka Wi-Fi
löytyi sopivasti iPhonen latauskäyttöön. Näin paluumatka sujui tutun leppoisasti Trivial Pursuitin tahdissa.
Trivialin voittajat tällä kertaa Juanito ja Matteus.
Naantalin Albatrossin Iskeriin tervetulleeksi toivottaen,
Kaakeli #10
TYUS- Loimu2 3-0 (27-25,25-14,25-23) -------(12.10.11)
Älä, älä, Grafiteeeee! Kauden ensimmäinen voitto on todellisutta ja pistepörssi on avattu taas kerran. Rapsan kirjoittaminen alkaa tuntua tässä vaiheessa aika tylsää ja epämielenkiinnostavaa, niin yritän pidä tämän rapsan mahdollisimman ytimekäs, mutta silti tyhjentävää ;).
Mukana pelissä olivat Janne, Juha, Ooppa, Matte, Oba, Janne E, Lintu, ja Masa.
Kuten aina kun TYUS voittaa niin on paljon huomauttavaa. Sekä hyviä että huonoja asioita. Kiva on että saatiin kauden ensimmäinen voitto ja torjuntapeli on myöskin alkanut toimia kuin se pitääkin. Ehkä Kaakelin koulutukset ja pelien havainto on alkanut tuottaa tulosta.
Tosiaan alkukausi on ollut täynnä vammoja, mikä on merkinnyt sitä, että vähemmän pelaajia on ollut mukana treeneissä ja peleissä.
Lopuksi haluan nostaa hattuaan Kaakelille hänen sitoutumisestaan treeneihin kun Tombo on ollut poissa.
Borssi
KoKa - TYUS 3-2
Aurinkoisena lauantai päivänä urhoollinen Tyus:in uudistettu pelaajakaarti saapui Kosken liikuntahallille. Peli oli ensimmäinen nykyisellä kokoonpanolla, silti joukkueen yhteishenki vaikutti oikein mainiolta.
Peli vihellettiin käyntiin ja nopeasti Turun ”opiskelijanuoret” huomasi, ettei pelkkä hyvä yhteishenki auttanut (siinäkin oli huomattavissa pientä rakoilua), kun varsinainen peli alkoi. Viellä ei ollut yhteiset kuviot kohdallaan. Palloja tippu raakana kenttään, lyöntejä jäi lyömättä ja kukaan ei oikein tiennyt miten missä mennään. Tätä jatkui kaksi erää jotka päättyivät Tyus:in tappioihin numeroin 25-18 ja 25-17.
Kahden ensimmäisen erän ja kovien erätaukokeskustelujen jälkeen kentälle marssi uudistunut joukkue. Peli alkoi pikku hiljaa sujumaan, vielä välillä tuli synkkiä hetkiä, mutta niitä vastoin oli paljon hyviä suorituksia. Kaksi seuraavaa erää menikin Tyus:in komennossa. (22-25, 22-25).
Viimeiseen erään Tyus sai hyvän 2 pisteen johdon Fredrik Abborsin syötöillä. Tämän jälkeen kahden viime erän hyvä pelaaminen unohtui täysin ja vastustajan pelin tason noston myötä erä karkasi nopeasti vierasjoukkueen näpeistä. Tuomarin viheltäessä viimeisen kerran tulostaulu näytti 15-10.
- Juha
Toimituksen huomautus: reissussa mukana yypeet Juha Pekkala ja Marko Ruohonen, keskarit Olli Viitanen ja Fredrik Abbors, passarina Markus Mattila, hakkurina Janne Kauppila ja liberona Matti Lammela
TYUS Beach Open 2011 järjestetään Suomen Turun Urheilupuistossa lauantaina 3.9.2011.
tulokset
Lämsän kauden 2010-2011 raportteja odotellessa..
|