1¾«$((((()Yhteiset ohjelmat Loiston yhteiset ohjelmat muodostuvat avajaisista, messusta, seminaareista, viikonlopun näyttelyistä, vierailupäivän markkinoista sekä päättäjäisistä. Leirin aikana kilpaillaan Scout-jollien maailmanmestaruudesta ja Suomen Partiolaisten suunnistusmestaruuksista. Ohjelmalaaksot ja -polut Ohjelmalaakso on tietyn teeman muodostavien polkujen eli ohjelmapisteiden kokonaisuus. Jokainen leiriläinen käy kerran jokaisen neljän alalerin jossain ohjelmalaakossa. Ohjelman tapahtumapaikkoina ovat laaksojen polut, joita yhdessä laaksossa on 4-15. Polut kestävät eri pituisia aikoja, mutta yleisin polun kesto on puoli päivää, jolloin leiriläinen on yhdellä polulla aamupäivän ja toisella iltapäivän. Leiriäiset saavat itse valita mille valitun laakson poluista he tahtovat osallistua. Jokainen ohjelmapolku on luonteeltaan tarkistetun partio-ohjelman mukaista taitokoulutusta, liittyen joko perusohjelmaan tai taitomerkkeihin. Ohjelmalaaksojen tarjonnasta seuraavassa joitakin esimerkkejä Slööri-Slöör Käsityöläisten laakso Voit tulla harjoittelemaan monenlaisia käsitöitä. Värkkää itsellesi koru, leirihattu, puukynä, vaappu, hiussolki, kipsireliefi, rantasandaalit, amuletti/avaimenperä vuolukivestä, ystävännauha, paperimassaveistos, nahkatyö, tinanappi, maltanristipeli tai vaikka leija. Joka polulla on samasta materiaalista monentasoisia tehtäviä, joista voit valita itsellesi sopivimman. Eränkävijän laakso Saat tuulahduksen aitoa erätunnelmaa. Osa laakson jutuista on ennestään tuttuja vaelluksilla olleille, osa taas jotain uutta ja ennen kokematonta. Poluilla pääset kokeilemaan primitiivistä tulenteko, perhonsidontaa, kirveen varrestusta, loimulohen valmistusta, erämajoitteiden pystytystä, suunnistusta ym. Löytöretkeilijän laakso Voit tehdä löytöretken erilaisten harrastusten maailmaan. Löytöretkeilijän eteen tulee milloin mitäkin, niin henkisiä kuin fyysisiä haasteita. Hanki itsellesi piris piristystä partiointiin tai löydä vaikka uusi harrastus esim. hevostelun, stepin, maastopyöräilyn, beach-kuntosalin, lyömäsoitinten tai tai testaa kykyjäsi Impivaara Jonesin matkassa. Jollameri Jollalla ei kukaan suuri löytöretkeilijä ole tainnut matkaansa taittaa, mutta se käy hyvin alkuharjoittelusta. Jollameressä voit harrastaa purjehdusta aloittelevat maakravut ja enemmänkin meriä seilanneet merikarhut. Turvallisuudesta vastaa meripelastuspolku, jolla opitaan pelastautumaan silloin kun sattuu vahinko. Käytännön harjoituksissa tutustutaan mm. pelastuslautan toimintaan ja pelastautumispukuun. Tuuli Communication Station Maailma jossa elämme on täynnä radioaaltoja, jotka kuljettavat tärkeitä viestejä. Toisaalta kehon kieli on vanhin ja edelleen tärkeä viestinnän muoto. Tässä laaksossa sinulla on mahdollisuus kokeilla mm. radioamatööritoimintaa, opetella viittomakieltä, surffata internetissä, rakentaa vaikka sisäpuhelin kotiin tai näytellä. KV eli kansainvälisyys on laakson toinen teema. Voit valmistaa ruokaa vaikkapa afrikkalaiseen tapaan tai painaa paitaasi LOISTOa kielillä ja paljon muuta. Luonto Olet kai aina halunnut tietää mitenkä tulipora toimii taii tai pettuleipä valmistuu? Luontoa kunnioittaen, siitä oppien ja sitä hyödyntäen pääset poluillamme erätaitojen, luonnontuntemuksen, ekoilun ja peltiseppien maailmaan. Voit toteuttaa puisen avaimenperän tai peltifyrryn, herkutella kiviuunissa paistetulla marjapiirakalla tai vaikkapa oppia kierrätyksen ja uudelleenkäytön saloja. Haikit Haikit liittyvät harrastuksiin. Seuraavista on mahdollista valita. VESI- JA ERÄTAITOHAIKIT Perinteisesti melonta, veneily ja erätaidot kuuluvat haikkien ohjelmaan. LUONTOHAIKIT Luontohaikilla ovat arvossaan kasvikirjat, kiikarit, kamerat, kaukoputket. KULTTUURI- JA LUOVUUSHAIKIT Kulttuuri- ja luovuushaikkien aiheina ovat mm. arkkitehtuuri, maalaus, muotoilu, grafiikka, valokuvaus, tanssi ja luova ilmaisu. KÄDENTAITO- JA RUOKAHAIKIT Ne onnelliset, jotka pääsevät leiriherkkukursseille, ovat vain viikon etukäteen syömättä, että jaksavat sitten kokeilla kaikkea! Muuta valmistautumista ei tarvita! KOULUTUSHAIKIT Erilaisia partiokursseja mm. VJ-peruskurssi. n maailmaan. Voit toteuttaa puisen avaimenperän tai peltifyrryn, herkutella kiviuunissa paistetulla marjapiirakalla tai vai€wų·'A`7eP8@`MewP8ģ Ē`%O#óT`› jćųߔćjć0g€“pčŒ'h6Ų·'|`(®iģ4 (Ø®iBhŅi†h·'`ą (·'©`Į(B€“’’•’’ ’’¢’’¼’’¾’’h’’j’’>’’@’’B’’’’ƒ’’‘’’“’’Ŗ’’¬’’ ’’"’’6’’68’’l’’n’’‰’’‹’’ė’’ķ’’ś’’ü’’– ’’˜ ’’Ÿ ’’” ’’ŗ ’’¼ ’’¾ ’’” ’’£ ’’­ ’’Æ ’’Æ  ’’5’’7’’9’’A’’C’’‡’’‰’’¦’’Ø’’ņ’’ō’’’’’’R’’T’’s’’u’’÷’’ł’’ł’’’’æ’’Į’’Ó’’Õ’’’’’’’’Ø’’ņ’’ō’’’’’’R’’T’’s’’u’’÷’’ł’’  Arialör Käsityöläisten laakso Voit tulla harjoittelemaan monenlaisia käsitöitä. Värkkää itsellesi koru, leirihattu